Toimintamme

Jyväskylän Pelastakaa Lasten toiminnan painopiste on Jyvässeudulla. Yhdistyksemme tukee vähävaraisten perheiden lapsia ja nuoria harrastuksissa Eväitä Elämälle- ohjelman kautta keskusjärjestöstä saaduilla varoilla sekä yhdistyksemme suoraan saamilla lahjoituksilla.

Vuonna 2025 yhdistyksemme kautta harrastustukea sai yhteensä 175 lasta ja nuorta. Ruokalahjakortteja myönnettiin 300 kappaletta 192 perheelle joissa oli yhteensä 481 lasta. 

Olemme mukana monissa lasten ja perheiden tapahtumissa paikkakunnallamme, esimerkiksi Lasten oikeuksien päivän tapahtuma.

Lasten Oikeuksia olemme juhlineet järjestämällä elokuva-, teatteri- tai muita kulttuuriesityksiä kutsuvieraslapsille- ja nuorille perheineen.

Vuoden lapsellinen teko on tunnustuksemme lapsiystävällisestä ja lasten oikeudet tunnistavasta työstä lasten ja nuorten kanssa.

Yhdistyksemme hallitus kokoontuu kuukausittain. Kokouksemme ovat mukavia tapaamisia lasten asioiden äärellä. Tervetuloa mukaan tutustumaan toimintaamme! Voit sopia tutustumiskäynnin ja kerromme mielellämme toiminnastamme lisää, tutustumalla et vielä sitoudu toimintaan mukaan lähtemiseen.

Teemme yhteistyötä Keski-Suomen aluetoimiston kanssa. Aluetoimisto vastaa ammatillisesta lastensuojelutyöstä, kuten adoptioista ja sijaisperhetoiminnasta sekä loma- ja tukiperhetoiminnasta ja tukihenkilötoiminnasta.

Jäsenmaksumme on 28 euroa ja 18 euroa nuorisojäsenille. Jäsenmaksu kohdentuu täysimääräisenä paikallisyhdistyksemme toimintaan.

Lisätietoja toiminnastamme ja tavoista tukea toimintaamme saat sähköpostitse osoitteesta jyvaskyla@pelastakaalapset.net