Hae tukea lapselle

SÄHKÖINEN HAKU ON NYT PÄÄTTYNYT! Myönnämme tukea kuukausittain edelleen, mutta ”vanhaan malliin” eli hakulomakkeella. Lomake on saatavilla kirppiksellä, kysy kassalta tai Marjolta toimistosta.

Harrastustukea myönnämme pääsääntöisesti 6-vuotiaasta alkaen (esikouluikäinen).

Yhdistyksemme tukimuodot Eväitä Elämälle -ohjelmassa 2026 ovat Harrastustuki ja Mentorointi.

Myönnämme avustuksia pääsääntöisesti Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven lapsille ja nuorille!

Lisätietoja saa toimistonhoitajalta p.045 1166 021 (ma-pe klo 8.00–15.30) tai avustustyöryhmän vetäjältä numerosta 045 1166 022.

Ruokalahjakortteja olemme lahjoittaneet Imatran ja Ruokolahden seurakunnan diakonian jaettaviksi.

Harrastustuki   

 Tuemme 6- 18-vuotiaiden lasten harrastamista myöntämällä tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin harrastuskuluihin silloin, kun harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi.   

Tuki on tarveharkintaista yksilötukea lapselle ja se annetaan todellisten kulujen perusteella. Tukea ei myönnetä ryhmille tai harrastusseuroille ja sitä voidaan myöntää kulloinkin käytettävissämme olevien resurssien puitteissa.   

Tuen tarkoituksena on edistää lapsen yhdenvertaisuutta antamalla mahdollisuus osallistua edes yhteen harrastukseen.  

Ohjelman tuloksia vuodelta 2022

Yli 13000 lasta sai tukea

Tukea jaettiin yhteensä yli 1 milj. euroa

Tukea harrastuksiin

1891 lasta sai harrastustukea

Tukea opiskeluun

270 lasta sai oppimateriaalitukea

60 yhdistystä mukana

Tietosuojaseloste