Kemijärven Pelastakaa Lapset ry
Tuemme paikkakuntamme lapsia, nuoria ja vähävaraisia lapsiperheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi!
Kemijärven Pelastakaa Lapset ry
Yhdistyksemme on toiminut aktiivisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi perustamisvuodestamme 1962 lähtien. Toimintamme painopiste on Eväitä Elämälle-ohjelman harrastustuki, jota jaamme kotikaupungissamme ja lähikunnissa. Teemme yhteistyötä muiden tahojen kanssa lastentapahtumissa ja avustamme vähävaraisia lapsiperheitä ruokalahjakorteilla. Kummilapsemme Intiassa ja Keniassa voivat käydä koulua avustuksemme turvin. Tarjoamme myös Lapsiystävällinen tila- toimintaa kriiseissä tarpeen mukaan.
Tervetuloa vapaaehtoistemme joukkoon tekemään työtä lasten ja nuorten hyväksi!
Voit toimia hallituksessa, osallistua vapaaehtoisena tapahtumiin tai tukea lapsia ja nuoria lahjoituksin.
Tule mukaan!
Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta!
Pelastakaa Lasten jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa lähialueesi lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.
Hae tukea lapselle
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista ja nuorten koulunkäyntiä. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissä olevien avustusvarojen puitteissa.
Suljemme Eväitä Elämälle tuen haun toistaiseksi 15.9.2024 alkaen.
Ota yhteyttä
Kemijärven Pelastakaa Lapset ry
kemijarvi@pelastakaalapset.net
Puheenjohtaja
Saara Kujanpää
puh. 044 2477868 iltaisin
Yhdistyksemme toimii vapaaehtoispohjalta ja yhteydenottoihin ei aina pystytä vastaamaan nopeasti.
Huomioithan, että yhdistys ei tee sosiaalityötä. Mikäli asiasi on ammatillinen tai koskee lomakoti- ja tukiperhetoimintaa, tukihenkilö- ja sporttikummitoimintaa, kotimaista adoptiota, perhehoitotoimintaa tai asiantuntijapalveluita, otathan yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimistoon. Pelastakaa Lapset ry Rantakatu 3 90100 Oulu, puhelin 101 843 5120.
Ajankohtaista
Tulevat tapahtumat
Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.