Yritysvastuusääntely etenee EU:ssa

Euroopan parlamentti hyväksyi 10.3.2021 selkeällä enemmistöllä suositukset direktiiviehdotukseksi EU:n yritysvastuusääntelyn vahvistamiseksi. Tämä on Euroopan parlamentilta selkeä viesti siitä, että tähänastiset yritysten vapaaehtoiset toimet vastuullisuuden edistämiseksi eivät ole olleet riittäviä.

Euroopan parlamentin ehdotus

Euroopan parlamentin ehdotus yritysvastuusääntelystä pohjautuu huolellisuusvelvoitteeseen (due diligence), jota on yritysvastuukysymyksissä ensimmäisen kerran näkyvästi linjattu yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevissa YK:n ohjaavissa periaatteissa. Ehdotuksessa huolellisuusvelvoite laajennettaisiin koskemaan ihmisoikeuksien lisäksi myös ympäristöä ja hyvää hallintotapaa. Yritysten velvollisuus olisi varmistaa ihmisoikeuksien, ympäristön ja hyvän hallintotavan kunnioittaminen tunnistamalla, estämällä ja korjaamalla mahdollisten ja/tai todellisten haittavaikutusten syntyminen omassa toiminnassaan ja muualla arvoketjuissaan.

Ehdotuksessa lähdetään siitä, että direktiivi velvoittaisi yrityksiä laajasti. Soveltamisalan piirissä olisi ehdotuksen mukaan kaikki EU:n alueelle sijoittautuneet suuryritykset, kaikki julkisesti noteeratut pk-yritykset ja suuririskiset pk-yritykset. Lisäksi ns. kolmansiin maihin sijoittuneet yritykset olisivat direktiiviehdotuksen soveltamisalan piirissä, jos ne toimivat EU:n sisämarkkinoilla. Ehdotuksessa on lähdetty siitä, että yritykset toimialaan ja omistuspohjaan katsomatta olisivat soveltamisalan piirissä.

Yritysvastuun yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan

Euroopan komissio on ilmoittanut, että se tulee antamaan direktiiviehdotuksen yritysvastuusääntelystä vuoden 2021 kuluessa. Tämän jälkeen asia etenee Euroopan parlamentin ja EU:n neuvoston käsittelyyn. Direktiivin edellyttämän kansallisen lainsäädännön voimaantulo vaatii myös jonkin verran aikaa.

Euroopan parlamentti on direktiiviehdotuksellaan antanut hyvin vahvan signaalin sille, että se kannattaa laajaa yritysvastuusääntelyä. Parlamentin kunnianhimoinen ehdotus vahvistaa yritysvastuun kehitystä ja yhtenevää sääntelyä koko EU:n alueelle. Eri maiden kansallisten lakien eri tavoin määrittelemä yritysvastuu on luonut kansainvälisesti toimiville yrityksille haastavan toimintaympäristön, joten vahvempia yhteisiä pelisääntöjä kestävän kehityksen ja vastuullisuuden varmistamiseksi tarvitaan.

Vaikka todennäköiseen uuteen EU-tason sääntelyyn ja siihen liittyvien kansallisten lakien voimaantuloon on vielä aikaa, yrityksissä on jo syytä varautua sääntelyn vahvistumiseen. Aikaansa seuraavissa yrityksissä ennakoidaan vahvistuvaa sääntelyä ja Euroopan parlamentin direktiiviehdotuksen sisältämiin asioihin kiinnitetään huomioita jo nyt. Se on riskienhallintaa ja yksinkertaisesti  liiketoimintaympäristön muutoksia ennakoivaa järkevää liiketoimintaa