Kesän yritysyhteistyökampanja tuo Hyvän Sydän Ristikkokirjan avulla tukea lapsille

Monivuotisen yritysyhteistyökumppanimme Onnikustannuksen Hyvän Sydän Ristikkokirjan numero 1/2018 kerää jälleen tukea kotimaan lapsille ja nuorille. Jokaisesta ostetusta kirjasta ohjautuu osuus Pelastakaa Lasten tukihenkilötoimintaan.

Tukihenkilötoiminta auttaa lapsiperheitä vapaaehtoisten tukihenkilöiden avulla esimerkiksi silloin, kun perheen omat voimavarat ovat vähissä ja tukiverkostoja ei ole. Vapaaaehtoisten antaman tuen avulla haasteet eivät pääse kasvamaan ylitsepääsemättömiksi. Toiminta on perheille maksutonta.

Hyvän Sydän Ristikkokirjaa on myynnissä ympäri maan hyvinvarustetuista lehtipisteistä ja kampanjaan kuuluvat kirjat tunnistaa kannesta löytyvällä Pelastakaa Lasten logosta.