Yritysyhteistyö mahdollistaa lastenkotiin viihtyisät puitteet

Bo LKV lahjoittaa yhteistyökumppaneiden kanssa kodinomaisen ja lämminhenkisen sisustuksen Pelastakaa Lapset ry:n lastenkotiin.

 Pelastakaa Lapset ry:n erityislastenkoti pääkaupunkiseudulla on tarkoitettu 7–18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Se tarjoaa turvallisen kasvuympäristön 12 lapselle. Bo LKV lahjoittaa lastenkodille yhteistyökumppaneiden kanssa uuden olohuoneen sisustuksen, jonka suunnittelussa on otettu huomioon lasten tarpeet ja toiveet.

”Lastenkoti on kodinomainen ja yhteisöllinen kasvuympäristö, jossa tarjoamme lapsille yksilöllistä hoivaa ja turvallisia kiintymyssuhteita. Pidämme tärkeänä yhdessä toimimista ja lapsen osallisuutta. Lastenkodissa meillä on säännöllisiä lastenkokouksia ja sohvahetkiä, joihin kaikki lapset ja paikalla olevat aikuiset osallistuvat. Yhteisissä kokouksissa käsittelemme lastenkodin arkisia asioita ja suunnittelemme tulevaa.  Jokainen lapsi voi tuoda kokouksiin itselleen tärkeitä asioita. Olemme todella kiitollisia, että saamme lapsille nyt uudet, kauniit ja mukavat oleskelutilat”, kertoo palvelutoiminnan johtaja Anu Lehto Pelastakaa Lapset ry:stä.

Lastenkoti sijaitsee rauhallisella ja kauniilla alueella. Kodikas lastenkoti on kaksikerroksinen ja jokaiselle lapselle on omat huoneet ensimmäisessä kerroksessa. Lisäksi ensimmäisessä kerroksessa on harrastus-, peli- ja askartelutiloja ja alakerrassa takkahuone saunatiloineen. Ympäristössä on kauniit ulkoilumaastot ja lähellä on mukavia uima- ja kalastuspaikkoja sekä leikki- ja urheilupuistoja.

Lahjoituksena inspiroiva tila lapsille ja nuorille

 ”Hyväntekeväisyys on Bo LKV:lle tärkeää ja inhimillisyys on yksi arvoistamme. Toisten ihmisten arvostus, kunnioittaminen ja huomioonottaminen ovat toimintamme ytimessä, oli kyse sitten asiakkaistamme, toisista Bo:laisista tai kenestä tahansa ketä työssämme kohtaamme. Koemme, että olemme olleet hyvin onnekkaita saadessamme poikkeuksellista kasvua ja menestystä suhteellisen lyhyessä ajassa. Onkin tärkeää välillä kiireen keskellä pysähtyä tuntemaan kiitollisuutta ja pyrkiä auttamaan ja ilahduttamaan myös muita”, sanoo Tuomas Mäkelä, Bo LKV:n yrittäjä /perustajaosakas.

”Pelastakaa Lapset ry tekee tärkeää työtä lasten ja nuorten tukemiseksi Suomessa ja ulkomailla. Suomalaisomisteisena perheyhtiönä haluamme tukea erityisesti paikallista toimintaa, siksi kohteeksemme tänä vuonna valikoitui Pelastakaa Lapset ry:n uusiin tiloihin muuttanut erityislastenkoti pääkaupunkiseudulla”, Mäkelä kertoo.

”Rahallisen lahjoituksen lisäksi halusimme lahjoittaa myös jotakin henkilökohtaista. Tuntui luontevalta ja hyvältä toteuttaa projekti, johon saimme tarjota myös omaa aikaamme ja osaamistamme. Teemme päivittäin töitä erilaisten tilojen parissa, tuoden niiden parhaat puolet esiin. Tällä kertaa halusimme loihtia jotakin kaunista ja inspiroivaa lapsille ja nuorille. Yhdessä loistavien yhteistyökumppaniemme kanssa saimme aikaan lahjan, jonka toivomme ilahduttavan saajaansa päivittäin vielä vuosienkin päästä”, Mäkelä jatkaa.

Bo LKV:n luova johtaja Peeta Peltola kertoo suunnittelun lähtökohdista: ”Valitsimme sisustuskohteeksi lastenkodin yleisen oleskelutilan, jotta siitä olisi iloa yhteisesti kaikille asukkaille ja tila houkuttelisi viettämään aikaa yhdessä. Otin huomioon lasten tarpeet ja kartoitin etukäteen toiveet ja toiminnot tilan suhteen. Toivottiin esimerkiksi isoa sohvaa, johon kaikki mahtuisivat yhdessä viettämään aikaa, ja suurta pöytää, jonka äärellä voisi yhdessä esimerkiksi pelata pelejä ja lukea lehtiä. Värimaailman puolesta halusimme luoda lämpimän ja kotoisan tunnelman, jotta olohuone olisi mahdollisimman viihtyisä. Saimme mukaan upeita yhteistyökumppaneita, jotka lahjoittivat tilaan arvokkaita materiaaleja, kalusteita ja sisustustuotteita.”

Lue lisää oleskelutilan toteutuksesta täältä.

Yhteistyökumppanit, jotka lähtivät mukaan mahdollistamaan lastenkodin oleskelutilan toteutuksen: Aletta, Colornova, Eimi Kaluste, Finarte, HTCollection, Huopaliike Lahtinen, Lapuan Kankurit, Lumento, Lundia, Mikael Pettersson Photography, Plantagen Vantaa, Teemu Järvi Illustrations, Woodek.