Vähävaraisten perheiden arki kiristymässä: kysely selvittää nuorten mielipiteitä vähävaraisuudesta ja eriarvoisuudesta 

Vähävaraisten perheiden arki kiristymässä: kysely selvittää nuorten mielipiteitä vähävaraisuudesta ja eriarvoisuudesta 

Pelastakaa Lapset ry:n Lapsen ääni -kyselyssä nuoret ovat jo vuodesta 2001 alkaen kertoneet kokemuksiaan siitä, millaista on elää nuorena Suomessa. He ovat pohtineet muun muassa vähävaraisuuden, eriarvoisuuden, koronapandemian ja hyvinvoinnin kokemuksia. Vuoden 2022 kysely aukeaa kaikille Suomessa asuville 12-17-vuotiaille nuorille perjantaina 13.5. 

Pelastakaa Lasten Lapsen ääni -kysely selvittää tänä vuonna lasten ja nuorten kokemuksia taloudellisesta tilanteesta, mielen hyvinvoinnista sekä sosiaaliturvasta ja palveluista. Vuosien varrella kyselystä on tullut nuorille tärkeä kanava saada äänensä kuuluviin ja tarjonnut päättäjille ainutlaatuisen näkökulman nuorten tilanteeseen Suomessa. 

 “Kuinka usein kuulemme laajamittaisesti nuorten kokemuksista heidän arjestaan? Se miten arkea eletään, kertoo paljon maamme nuorten tilanteesta. Erityisenä huolenaiheena on ollut viime aikoina eriarvoisuus myös palveluiden ja sosiaaliturvan käytössä, siksi pyrimme tänä vuonna saamaan myös näihin teemoihin nuorten näkökulmaa vähävaraisuuden ja hyvinvoinnin kokemusten lisäksi”, toteaa Pelastakaa Lasten lapsiperheköyhyyden asiantuntija Johanna Vinberg. 

Vinberg korostaa, että globaalista tilanteesta johtuva hintojen nousu on jo alkanut näkymään pienituloisten lapsiperheiden kukkarossa. Talouden näkymät eivät helpota vähävaraisten perheiden arkea. Aiemmat Lapsen ääni -kyselyt ovat kertoneet nuorten kantavan huolta perheen toimeentulosta. Perheille tarjottavassa tuessa on kuultava lasten ja nuorten näkökulmaa, sillä lasten ja nuorten kokemukset lapsiperheköyhyydestä ja arjen taloudellisista haasteista ovat Vinbergin mukaan merkkejä yhteiskunnan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. 

“Lapsiperheet ovat kokeneet monenlaisia haasteita viime vuosina. Koronapandemian aiheuttama epävarmuus työllisyystilanteessa, koronaan sairastuminen ja karanteenit, lasten etäkoulu ja harrastusten tauot ovat heikentäneet perheiden ja lasten hyvinvointia”, Vinberg muistuttaa. 

Lapsen ääni -kysely on auki verkossa 13.-31.5.2022, osoitteessa www.pelastakaalapset.fi/lapsenaani2022 

Vastauksia toivotaan 12-17-vuotiailta lapsilta ja nuorilta eri puolilta Suomea. Kyselyn tuloksia nostetaan julkiseen keskusteluun ja viedään päättäjille tiedoksi ja päätöksenteon tueksi. Lapsen ääni 2022 -kyselyn tulokset julkaistaan loka-marraskuussa 2022.  

Kyselyn kysymyksiä on työstetty yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntijoiden ja yhteistyötahojen kanssa. Kysymyksiä valmistelemassa ovat olleet STM:n sosiaaliturvauudistusta valmistelevat asiantuntijat ja Itlan Samalta viivalta -hankkeen tutkijat ja heidän kanssaan työskentelevä nuorten ryhmä. Nuorilta pyydettiin palautetta ja kommentteja kysymyksistä, jotta kysely olisi ymmärrettävä ja se kuvaisi mahdollisimman hyvin nuorten arkea.