Stora Enson tuella ruoka-apua perheille Suomessa ja Somaliassa

Stora Enso osallistuu Pelastakaa Lasten joulukeräykseen ja tukee järjestön työtä hädänalaisten sekä koronakriisistä kärsivien lasten ja perheiden hyväksi kotimaassa sekä Somaliassa. Yrityksen lahjoitusvaroilla ahdingossa olevat perheet saavat apua toimeentuloonsa ja lapset suojelua ja turvaa.

Koronakriisin seuraukset ovat olleet tuntuvat kaikkialla maailmassa. Monet ovat menettäneet toimeentulonsa ja elävät nyt suuressa epävarmuudessa. Vastatakseen lisääntyvään avun tarpeeseen, Pelastakaa Lapset on laajentanut tukeaan perheille, jotka ennestään ovat olleet vähävaraisia tai joiden taloudellinen tilanne on koronakriisin seurauksena vaikeutunut.

Stora Enson lahjoituksella sekä vapaaehtoisten avulla autamme perheitä selviytymään vaikean tilanteen yli tarjoamalla ruoka-apua yli 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. Ruokalahjakorteilla perheet voivat hankkia tarvitsemiaan tarvikkeita ruokakaupoista.

Afrikassa Stora Enson lahjoitus mahdollistaa tukemme kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville perheille kymmenellä kuivuuden, tulvien ja konfliktin koettelemalla paikkakunnalla Somaliassa. Stora Enson tuella voidaan vastata perheiden kriittisimpiin tarpeisiin. Toiminnalla ehkäistään aliravitsemusta sekä parannetaan perheiden ruokaturvaa ja terveyttä. Samalla toimitaan yhteisöissä sukupuolistunutta väkivaltaa vastaan. Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat perheet myös tietoa lasten ravitsemuksesta, hyvästä huolenpidosta sekä keinoista, joilla voidaan vähentää lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä.

‒ Suomessa ja Somaliassa olevien lasten ja perheiden puolesta, haluan kiittää Stora Ensoa siitä, että yritys on jälleen mukana tukemassa työtämme kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi, sanoo Anne Haaranen, Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja.

Lahjoita joulukeräykseen