Noin miljoona pakolaislasta on liikkeellä Ukrainasta, vaarassa joutua eroon perheistään

Noin miljoona pakolaislasta on liikkeellä Ukrainasta, vaarassa joutua eroon perheistään

Arviolta miljoona lasta on paennut Ukrainasta viime viikkojen aikana. Ukrainasta paenneiden ihmisten kokonaismäärä on tänään noussut kahteen miljoonaan. Yksin, ilman perheen tukea saapuvien lasten määrä on kasvussa kriisissä, jota voi kuvata lasten suojelun kriisiksi. 

Ukrainan rajalta saatujen tietojen mukaan osa lapsista saapuu ilman vanhemman tai huoltajan seuraa, kun perheet lähettävät lapsia turvaan pommituksilta ja taisteluilta Ukrainasta. Osa on jo joutunut eroon huoltajistaan pakomatkan kaaoksessa. Monet ilman huoltajaa saapuvista ovat alle 14-vuotiaita, ja heillä on selkeitä merkkejä psyykkisestä oireilusta. 

Pelastakaa Lapset, yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, on vahvistamassa rakenteita perheiden jäljittämiseen ja yhdistämiseen, jotta lapsia voidaan saattaa yhteen Puolassa ja muissa lähialueen maissa olevien sukulaisten ja perheen ystävien kanssa. Lisäksi järjestö vahvistaa lastensuojelun järjestelmiä ja ilmoituskäytäntöjä. 

– Vanhemmat joutuvat turvautumaan epätoivoisiin ja sydäntäsärkeviin ratkaisuihin suojellakseen lapsiaan. He lähettävät lapsensa matkaan naapureiden tai ystävien kanssa, jotta nämä saisivat turvaa Ukrainan ulkopuolelta samalla, kun vanhemmat jäävät suojelemaan kotejaan, toteaa Pelastakaa Lasten Itä-Euroopan aluejohtaja Irina Saghoyan. 

– Perheestään eroon joutuminen voi aiheuttaa suurta psyykkistä oireilua, joka johtuu epätietoisuudesta, huolesta perheenjäsenistä ja eroahdistuksesta. Lasten riski joutua väkivallan, hyväksikäytön ja lapsikaupan sekä kaltoinkohtelun uhriksi kasvaa. 

– On tehtävä kaikki mahdollinen, jotta estetään lasten joutuminen eroon huoltajistaan ja varmistetaan välittömästi perheiden jäljittäminen ja uudelleen yhdistäminen. Kokemuksesta tiedämme, että mitä nopeammin toimimme, sitä todennäköisemmin onnistumme yhdistämään lapset huoltajiinsa. Jatkamme avun antamista siellä missä tarpeet ovat suurimmat ja missä lapset tarvitsevat kiireellistä suojelua. 

Pelastakaa Lapset kehottaa rajaviranomaisia ja humanitaarisia toimijoita ryhtymään toimiin, jotta lapset voisivat pysyä huoltajiensa luona, ja että heille on tarjolla lapsille soveltuvaa psykososiaalista tukea. On lisäksi toteutettava toimia, jotka ovat omiaan ehkäisemään lasten joutumista eroon huoltajistaan. Näihin toimiin pitää sisällyttää lapsiystävällisiä tiloja, lapsiystävällistä tietoa, perheiden jäljittämistä ja uudelleen yhdistämistä sekä äitien terveydenhuoltoa. 

Pelastakaa Lapset muistuttaa myös yksityishenkilöitä siitä, että ilman huoltajaa liikkeellä olevien lasten kohdalla on tärkeää saattaa lapsi viranomaisten ja virallisten humanitaaristen toimijoiden avun piiriin. Näin pyritään varmistamaan, että lapsi saa kaiken saatavilla olevan avun ja tuen muun muassa perheenyhdistämiseksi. Samalla pyritään minimoimaan lapsen joutumista hyväksikäytön, väkivallan tai ihmiskaupan kohteeksi. 

Pelastakaa Lapset on toiminut Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien toimittaen elintärkeää  humanitaarista apua lapsille ja heidän perheilleen. Järjestö on edistänyt lasten pääsyä koulutukseen, tarjonnut psykososiaalista tukea sekä jakanut perheille välttämättömiä tarvikkeita, kuten peittoja, lämpimiä vaatteita ja hygieniapakkauksia. Raha-avustusten turvin perheet ovat voineet huolehtia perustarpeistaan 

Pelastakaa Lasten hätäapukeräys Ukrainan konfliktista kärsivien lasten hyväksi