Myanmarin konfliktia paenneiden epätoivo kasvaa Bangladeshissa – apua tarvitaan nopeasti lisää

Lähes 300 000 Myanmarin rohingyaa on paennut väkivaltaisuuksia Bangladeshin eteläosiin. Pelastakaa Lapset tukee kodeistaan paenneita perheitä ja lapsia. Apua tarvitaan kuitenkin yhä enemmän.

Pelastakaa Lapset pyytää kansainvälistä yhteisöä rahoittamaan 77 miljoonan dollarin, eli noin 64 miljoonan euron, hätäapusuunnitelman Bangladeshiin maahan paenneiden rohingya-pakolaisten auttamiseksi.

Lähes 300 000 rohingyaa on paennut viime viikkoina väkivaltaa Myanmarin pohjoisosissa sijaitsevasta Rakhinen osavaltiosta. Elokuun 25. päivänä alkaneen väkivallan seurauksena on huolestuttavien tietojen mukaan kuollut satoja ihmisiä, mukana myös lapsia.

Sekä Bangladeshin hallitus että avustusjärjestöt ovat pyrkineet lisäämään apua, mutta sekä pakolaisten että heitä majoittavien yhteisöjen tilanne on muuttumassa yhä vaikeammaksi.

Bangladeshissa Myanmarin rajan tuntumassa sijaitsevassa Coxs Bazarissa ja sen ympäristössä tuhannet perheet nukkuvat ulkosalla eikä osalla ole riittävästi ruokaa tai juomavettä. Epävarmassa tilanteessa lapset voivat joutua hyväksikäytetyiksi tai jopa ihmiskaupan uhreiksi.

Paikalliset yhteisöt ovat jakaneet anteliaasti ruokaa ja muita perustarpeita uusien tulijoiden kanssa samaan aikaan, kun jotkut rohingyat ovat turvautuneet kerjäämiseen, koska heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Monet tulijat ovat epätoivoisia, sillä he ovat paenneet väkivaltaa ja tappamista kotikylistään ja matkustaneet pitkiä matkoja jalan. Monet lapset ovat sairaita ruoka- ja vesipulan takia.

Sadat lapset ovat myös saapuneet yksin jouduttuaan eroon perheistään kaoottisella pakomatkalla. He tarvitsevat erityistä tukea sekä apua perheidensä löytämiseen.

Vaikka Bangladeshin hallitus, Coxs Bazarin viranomaiset ja pakolaisia majoittavat yhteisöt ovat auttaneet pakolaisia merkittävästi, kriisin laajuus on niin suuri, että apua tarvitaan paljon nykyistä enemmän. On elintärkeää, että kansainvälinen yhteisö rahoittaa kokonaan YK:n ja järjestöjen hätäapusuunnitelman, jonka tavoitteena on auttaa 300 000:ta ihmistä vuoden loppuun mennessä.

Pelastakaa Lapset vaatii myös väkivallan lopettamista Myanmarin Rakhinessa. Kaikkien konfliktin osapuolien on tehtävä kaikkensa väkivallan lopettamiseksi ja siviilien, etenkin lasten, suojelemiseksi. Vaadimme avun esteetöntä läpipääsyä Rakhinessa, jossa tilanne varmasti pahenee, jos avustusorganisaatiot eivät pääse jatkamaan operaatioitaan.

Pelastakaa Lapset on tukenut rohingyapakolaisia Coxs Bazarissa ja sen ympäristössä jo ennen väkivallan viimeaikaista lisääntymistä. Nyt se on lisännyt avustustyötään. Pakolaisille on jaettu satoja suojapakkauksia ja lapsille on perustettu lapsiystävällisiä tiloja, joissa he voivat leikkiä turvallisesti ja saada tukea. Pelastakaa Lapset ylläpitää myös lastensuojelupalveluita ja tukee yksin saapuneita lapsia. Tarkoituksena on laajentaa avustustoimia merkittävästi.

Pelastakaa Lapset toimii myös Rakhinen osavaltiossa, jossa se auttaa maan sisäisinä pakolaisina Sittwen ja Pauktawin pakolaisleirillä eläviä ihmisiä sekä muita Pauktawin yhteisöjä. Pelastakaa Lapset ei pääse Rakhinen pohjoisosissa sijaitsevalle konfliktialueelle.