Moni pieni lapsi maailmalla on vailla adoptioperhettä – myös yksin hakeva voi adoptoida ulkomailta 

Adoptioperheistä on jälleen pulaa maailmalla. Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun kohdemaissa Thaimaassa, Filippiineillä ja Bulgariassa tarvitaan perheitä erityisesti pienille ja leikki-ikäisille lapsille. Adoptiolapsen voi saada ulkomailta myös yksin. 

Kansainväliseen adoptioon tarvitaan kipeästi perheitä Suomesta. Pelastakaa Lapset lähettää tänäkin vuonna lukuisia hakemuksia kansainvälisen adoptiopalvelunsa kohdemaihin Thaimaahan, Filippiineille ja Bulgariaan ja kehottaa adoptiosta kiinnostuneita perheitä Suomessa ottamaan yhteyttä. Adoptioprosessi saattaa viedä vuosia, joten hakemisen kanssa ei kannata aikailla. Jos lasta koskevat toiveet ovat väljät, lapsen voi saada nopeammin, jopa 1–2 vuoden odotusajalla. Suomessa adoption yläikäraja on 50 vuotta, mikä kannattaa myös ottaa huomioon, kun miettii, missä vaiheessa adoptiolasta kannattaisi hakea. 

Kansainvälinen adoptio on vaihtoehto silloin, kun lapselle ei löydy vanhempia hänen omasta kotimaastaan. Myös yksin hakeva voi saada adoptiolapsen ulkomailta. 

– Lapsen voi saada kansainvälisen adoption kautta, vaikka olisi hakemassa yksin. Esimerkiksi Thaimaasta yksin voi hakea yli 4-vuotiasta lasta. Eli jos lapsihaave on ajankohtainen, yksin elävänkin kannattaa miettiä adoptiota, sanoo kansainvälisen adoptiopalvelun esihenkilö Marjo Mäenpää Pelastakaa Lapsista. 

Kansainvälinen adoptio sopii myös perheille, joissa on jo lapsia. Oman adoptioperheen tarpeessa on myös sisarussarjoja, joissa vanhempi lapsi voi olla leikki- tai kouluikäinen ja nuorempi vasta pikkulapsi. Adoptoiminen ulkomailta on myös mahdollisuus antaa koti erityistarpeiselle lapselle ja tarjota lapselle hänen tarvitsemaansa hoitoa, tukea ja rakkautta. 

Ensimmäiset adoptiolapset Bulgariasta 

Viime vuonna Pelastakaa Lasten kautta haettiin ensi kertaa adoptiolapsia Bulgariasta. Ensimmäiset Pelastakaa Lasten kautta tulleet bulgarialaissisarukset ovat nyt saapuneet Suomeen, ja kaksi muuta sisarusparia saapuu kevään aikana. Bulgariasta on saanut nopeammin adoptioon sisaruksia kuin yksin tulevia lapsia. 

Kiinan tilanne on sen sijaan tällä hetkellä auki, eli Kiinasta ei toistaiseksi haeta adoptiolapsia. Syynä on, että Suomen adoptiolautakunta tekee selvitystä liittyen Kiinan adoptiotoimintaan ja haluaa varmistaa, että erityistarpeisten lasten adoptiot maassa toteutuvat kansainvälisten sopimusten mukaisesti. 

Juuria voidaan etsiä yhdessä 

Pelastakaa Lasten kansainvälisestä adoptiopalvelusta voi saada myös apua ja tukea adoptoitujen lasten juurien etsimisessä. Jälkipalveluvastaava auttaa adoptoituja, heidän vanhempiaan, adoptiolapsen jälkeläisiä ja adoptoidun biologisia vanhempia selvittämään taustatietoja.  

– Adoption eri osapuolet voivat haluta tietoa muun muassa toisistaan, sisaruksistaan, geneettisestä perimästään, luovuttamiseen johtaneista syistä tai toistensa nykytilanteesta. Joskus halutaan myös selvittää mahdollisuuksia ottaa yhteyttä biologisiin sukulaisiin, Mäenpää kertoo. 

Pelastakaa Lapset auttaa tarvittaessa myös selvittämään asioita yhteistyössä lähtömaan adoptioviranomaisten kanssa. Lisäksi järjestö tekee juurimatkoja adoptoitujen synnyinmaihin. 

Viisi faktaa Thaimaasta kohdemaana: 

  • Thaimaassa on selkeä tarve adoptiohakemuksille. 
  • Thaimaahan toivotaan hakijoita pienille, 0–4-vuotiaille lapsille, joilla on normaali lastenkotilapsen terveydentila. Tämän lisäksi Pelastakaa Lapset voi toimittaa hakemuksia koskien yli 4-vuotiaita lapsia sekä lapsia, joilla on hoitoa tai kuntoutusta vaativia fyysisiä erityistarpeita. 
  • Yksinhakijat voivat hakea yli 4-vuotiasta lasta. 
  • Niin sanotuissa kiintiöhakemuksissa hakijoiden toivotaan olevan naimisissa oleva mies ja nainen, joiden avioliitto on kestänyt vähintään vuoden. 
  • Suositusikäraja hakijoille on 25–47 vuotta. Alle 45-vuotiaat voivat toivoa 0–4-vuotiasta lasta ja yli 45-vuotiaat voivat toivoa vähintään 5-vuotiasta lasta. 

Lisätietoja: Sirpa Mäenpää, adoptiovastaava, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 433 1292 

Viisi faktaa Filippiineistä kohdemaana: 

  • Filippiineiltä adoptoitaessa olisi suotavaa, että perheellä olisi väljä ikätoive, kuten 0–4-vuotta. Yli 45-vuotiaiden hakijoiden olisi hyvä olla valmiita hyväksymään 0–6-vuotias lapsi. 
  • Kristittyyn seurakuntaan kuuluminen on edellytys hakijoille. 
  • Filippiineiltä voi adoptoida myös vanhemman tai erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen.
  • Sisarustoive on mahdollinen. 
  • Filippiineillä tehdään laadukasta lastensuojelutyötä ja tämä näkyy muun muassa lasten kiintymyssuhteen kehityksessä. 

Lisätietoja: Merita Lepojärvi, adoptiovastaava-sosiaalityöntekijä, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 433 1291 

Viisi faktaa Bulgariasta kohdemaana: 

  • Bulgariasta saatiin viime vuonna Pelastakaa Lasten historian ensimmäiset lapsiesitykset. 
  • Odotusaika adoptiolapselle Bulgariasta on noin 3–6 vuotta riippuen lapsitoiveesta. Sisaruksia on saatu adoptoitua nopeammin. 
  • Erityistarpeisen lapsen adoptioprosessi on yleensä nopeampi, mutta se vaatii hakijoilta avoimuutta ja valmiuksia täyttää lapsen tarpeet. 
  • Suomessa adoptioluvan saaneet hakijat täyttävät pääsääntöisesti Bulgariassa hakijoille asetetut kriteerit. Bulgariassa ei ole erityisiä rajoituksia koskien hakijoiden ikää, avioliiton kestoa tai perheessä jo olevien lasten määrää. 
  • Bulgariasta adoptoitavat lapset ovat yleensä yli 1,5–vuotiaita. He ovat useammin poikia kuin tyttöjä ja kuuluvat usein johonkin vähemmistöryhmään. 

Lisätietoja: Sirpa Mäenpää, adoptiovastaava, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 433 1292 

Lisätietoja Pelastakaa Lapset ry:n adoptiotoiminnasta.