Luonnonkatastrofit vaatineet ainakin 1200 uhria Itä- ja eteläisessä Afrikassa

Äärimmäiset sääilmiöt ovat tänä vuonna runnelleet Itä-Afrikan ja eteläisen Afrikan maita. Kuivuuden, tulvien, maanvyörymien ja pyörremyrskyjen jäljiltä ainakin 33 miljoonaa ihmistä kärsii riittämättömästä ravinnon saannista ja ravitsemuksesta. Vähintään hätätilassa olevista yli 16 miljoonan arvioidaan olevan lapsia.

Tuoreessa hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportissa annetaan yhä vahvempaa näyttöä siitä, että ilmastonmuutos on myötävaikuttanut ilmaston lämpenemiseen Itä- ja eteläisessä Afrikassa. Tämän seurauksena kuivuuden ja tulvien seuraukset ovat pahentuneet entisestään. Yhä suurempi määrä ihmisiä on menettänyt toimeentulonsa, perheet kärsivät ruoan puutteesta ja lapsia uhkaa aliravitsemus. Hoitamattomana akuutti aliravitsemus vie pahimmassa tapauksessa lapsen hengen. Ilmastonmuutoksen terveyshaitat koskettavat erityisesti lapsia, esimerkiksi lapsille hyvin vaarallisen malarian ja dengue-kuumeen esiintyvyysalueiden kasvaessa.

Vähintään 1200 ihmistä on tänä vuonna menehtynyt myrskyjen, tulvien sekä maanvyörymien seurauksena Mosambikissa, Zimbabwessa, Keniassa, Sudanissa, Malawissa, Somaliassa ja Etiopiassa. Tämän lisäksi kuivuus sekä alueella lisääntyvä nälkä ja aliravitsemus ovat vaatineet lukemattomia uhreja, etenkin pienten lasten keskuudessa.

Itä- ja eteläisessä Afrikassa kymmenessä pahiten kärsineessä maassa keskimäärin 10 prosenttia väestöstä kokee puutetta ja nälkää. Lasten määrä näissä maissa on 162 miljoonaa. Heistä joka kymmenes on Pelastakaa Lasten arvion mukaan ruokaturvaluokituksessa ”kriisissä” tai ”hätätilassa”.

Ilmastokriisiin liittyvien katastrofien vuoksi yli miljoona ihmistä oli kesäkuuhun mennessä joutunut jättämään kotinsa Somaliassa, Etiopiassa, Etelä-Sudanissa, Mosambikissa, Sudanissa, Malawissa ja Zimbabwessa. Tämä määrä on yhtä suuri kuin koko edeltävänä vuonna. Yli puolet näistä ihmisistä joutui evakkoon harvinaisen voimakkaiden Idai- ja Kenneth-myrskyjen iskettyä maaliskuussa ja huhtikuussa eteläisessä Afrikassa.

Viime kuukausien aikana sattuneet tulvat Somaliassa, Etiopiassa, Keniassa, Etelä-Sudanissa ja Sudanissa ovat lisäksi pakottaneet noin 1,1 miljoonaa ihmistä jättämään kotinsa. Heidän määränsä voi mahdollisesti vielä kaksinkertaistua ennen vuoden loppua.

– Lasten tilannetta pahentaa se, että niin monet ovat joutuneet katastrofien takia jättämään kotinsa. Tämä lisää merkittävästi lasten riskiä joutua eroon perheistään tai hyväksikäytetyksi. Lasten jättäessä kotiseutunsa heidän koulunkäyntinsä keskeytyy. Monessa tapauksessa lapset eivät ikinä palaa kouluun, toteaa Anne Haaranen, Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja.

Pelastakaa Lapset kehottaa kansainvälistä yhteisöä ryhtymään voimakkaampiin ilmastokriisin vastaisiin toimiin. Tämä on elintärkeää niin lapsen oikeuksien, kuin kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen ja Agenda 2030 toimintaohjelman keskeisen periaatteen, ettei ketään jätetä kehityksen ulkopuolelle, kannalta. Kansanvälisen yhteisön on yhdessä Itä- ja eteläisen Afrikan maiden hallitusten kanssa tuettava kansallisten ilmastonmuutokseen liittyvien toimintasuunnitelmien laadintaa ja täytäntöönpanoa.

– Ilmastonmuutos lisää räikeää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja pakolaisuutta. Tämä vaarantaa miljoonien lasten tulevaisuuden. Tämä asia on pidettävä esillä YK:n ilmastosopimuksen osapuolten kokoontuessa Madridissa ensi viikolla, toteaa Haaranen.

– Myös Suomen tulee kantaa vastuunsa siitä, että ilmastonmuutoksesta jo kärsivät lapset saavat tarvitsemaansa apua. Madridin ilmastokokouksessa pitää osana tätä sopia siitä, miten rahoitetaan jo hyväksyttyä mekanismia ilmastonmuutoksen aiheuttamien vahinkojen ja menetysten korvaamisesta.

Humanitaarisen avun järjestelmä on jo nykyisellään suuren paineen alla. On suuri vaara, että avun rahoitusvaje vain kasvaa lisääntyvien luonnonkatastrofien myötä.

– Suomen ja muiden avunantajamaiden on jatkettava tai lisättävä humanitaarista apuaan Itä- ja eteläisessä Afrikassa. On erityisesti varmistettava riittävä rahoitus avustustoimiin, joilla edistetään lasten ravitsemusta, suojelua, terveyttä ja koulunkäyntiä. Ahdingossa olevien perheiden toimeentulo on myös varmistettava.

– Lapset kantavat ilmastonmuutoksen suurimman taakan eikä heitä saa jättää ulkopuolelle. Lapsille on annettava mahdollisuus osallistua ja antaa panoksensa kansainvälisiin, kansallisiin ja paikallisiin toimiin ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseksi, sanoo Haaranen.

  • Ihmisten määrä sekä osuus maan väestöstä, joka on ruokaturvattomuutta kuvaavan IPC-luokittelun kolmannella (crisis level) tai tätä vakavammalla tasolla: Etelä-Sudanissa 6,35 miljoonaa (54%), Zimbabwessa 3,58 miljoonaa (25%), Sudanissa, 5,8 miljoonaa (14%), Somaliassa 2,1 miljoonaa (14%), Sambiassa 2,3 miljoonaa (13%), Etiopiassa 6,7 miljoonaa (6%), Malawissa 1,12 miljoonaa (6%), Keniassa 3,1 miljoonaa (6%), Mosambikissa 1,6 miljoonaa (5%) ja Madagaskarilla 916 201 (3%).
  • Arvio ruokaturvattomuudesta kärsivien lasten lukumäärästä on laskettu UNICEFin ja Maailmanpankin väestötilastoihin perustuen.
  • Yhteensä 1 297 ihmistä on saatavilla olevien tietojen mukaan menehtynyt kuluvana vuonna Itä- ja eteläisessä Afrikassa tulvissa, maanvyörymissä ja myrskyissä: Mosambik 648, Zimbabwe 339, Kenia 120, Sudan 78, Malawi 60, Etiopia 30 (lähteet a, b), Somalia 22.
  • Sub-trooppisilla alueilla eteläisessä Afrikassa ilmasto on viimeisten viiden vuosikymmenen aikana lämmennyt noin kaksinkertaisella vauhdilla verrattuna globaaliin keskiarvoon. Tämän arvioidaan vaikuttaneen äärimmäisten sääolojen lisääntymiseen. Special Report on Global Warming of 1.5°C (s. 260 ja 197).
  • Tautien yleistymisestä ilmastonmuutokseen liittyen: UNICEF – Children, Environment and Climate change.
  • Vuonna 2019 tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana arvioidaan 1 023 000 ihmisen joutuneen siirtymään asuinsijoiltaan Somaliassa, Etiopiassa, Etelä-Sudanissa, Mosambikissa, Sudanissa, Malawissa ja Zimbabwessa: Internal Displacement Monitoring Centre (IDMC) Mid-year figures January 2019 – June 2019 (s. 4). Vuotta 2018 koskevat luvut: Internal Displacement Monitoring Centre (IDMC) 2018 Report.
  • YK:n arvioiden mukaan yli miljoona ihmistä on joutunut siirtymään asuinsijoiltaan tulvien vuoksi viimeisen kolmen kuukauden aikana Etelä-Sudanissa, Etiopiassa, Keniassa, Somaliassa ja Sudanissa.

Auta nälkäkriisistä kärsivien lasten hyväksi: www.pelastakaalapset.fi/nalka