Laajennamme apuamme konflikteista ja luonnonkatastrofeista kärsivien lasten hyväksi

Pelastakaa Lapset käynnistää kevään aikana kolme uutta humanitaarisen avun hanketta. Avustustoimet kohdistetaan äärimmäisessä ahdingossa olevien lasten ja heidän perheidensä hyväksi Irakissa, Somaliassa sekä Bangladeshissa.

Somaliassa uusi avustushankkeemme auttaa 14-vuotiaan Adenin ja 8-vuotiaan Isen tapaisia lapsia, jotka elävät maansisäisten pakolaisten leireillä Baidoan alueella. Pojat ja heidän äitinsä saivat meiltä apua viime vuonna toteuttaman hankkeen myötä. Kuva: Ali Mohamed Noor/Pelastakaa Lapset

Irakin konfliktista pahoin kärsineessä Mosulin kaupungissa autamme perheitä turvaamaan toimeentulonsa sekä vahvistamme lasten suojelua. Lounais-Somaliassa sijaitsevassa Baidoassa tuemme kuivuuden ja konfliktin takia kotinsa jättäneitä maan sisäisiä pakolaisia. Käteisavustusten lisäksi perheitä valmennetaan lasten ravitsemuksesta ja kasvatuksesta.  Kolmas hanke tukee Myanmarin väkivaltaisuuksia paenneita rohingya-lapsia ja perheitä Cox’s Bazarin alueella Bangladeshissa.

Irakin ja Somalian hankkeet toteutetaan pääosin ulkoministeriön myöntämän 1,2 miljoonan avustuksen turvin. Bangladeshissa toteutettava hanke toteutetaan lahjoittajiemme tuella.