Keskimäärin kolmetuhatta lasta joutuu pakenemaan Jemenin Hodeidasta joka päivä, arvioi Pelastakaa Lapset

Lisääntyneet pommitukset ja taistelut Hodeidan kaupungin eteläpuolella asettavat tuhannet lapset äärimmäiseen vaaraan. 

Jo ennen viimeisintä väkivalta-aaltoa keskimäärin 6 238 ihmistä – joista puolet lapsia – on paennut Jemenissä sijaitsevan Hodeidan maakunnasta joka päivä, varoittaa Pelastakaa Lapset.

YK:n mukaan reilun 50 päivän aikana (1.6.–24.7.) jatkuva pommitusten ja tykistötulituksen uhka sekä nälänhätä ja peruspalveluiden puute ajoivat yhteensä 330 610 ihmistä pakoon Hodeidasta.  

Pakeneminenkaan ei ole yleensä turvallista: perheet joutuvat uhmaamaan miinakenttiä ja ilmaiskuja. Paetessaan ahdingossa olevasta maakunnasta heidän on kuljettava alueiden läpi, joissa on käynnissä taisteluita. Siviiliuhrien määrä on yli kaksinkertaistunut sodan koettelemilla alueilla heinäkuun alusta lähtien, sillä taisteluita käydään YK:n pakolaisjärjestön mukaan yhä enemmän asuinalueilla.  

8-vuotiaan Razanin* toinen silmä vaurioitui pommiräjähdyksessä, kun hän yritti paeta isänsä kanssa. Hän kärsi kovista kivuista päivien ajan, ja perhe pelkäsi tytön menettävän näkönsä pysyvästi.  

– Kun Razan loukkaantui, ilmahyökkäys osui vain muutaman metrin päähän meistä. Isku osui panssariajoneuvoon, ja sirpale lensi Razanin silmään. Ohjasin meidät turvalliseen paikkaan, jossa saatoin tutkia silmää ja jossa sitten sidoin Razanin silmän huivillani. Sitten meidän oli pakko jatkaa matkaa, kertoo Razanin* isä, Samir.

– Razan ei saanut viiteen päivään minkäänlaista hoitoa, sillä minulla ei ollut tarpeeksi rahaa. Viiden päivän jälkeen kysyin Razanilta, näkikö hän loukkaantuneella silmällään. Hän valehteli näkevänsä. Menimme yläkertaan, peitin hänen terveen silmänsä ja pyysin häntä laskemaan ulkona lentävät linnut. Hän kertoi lintuja olevan kaksi, vaikka niitä oli neljä, Samir jatkaa.  

Lopulta Razan pääsi erikoissairaalaan. Siellä Pelastakaa Lapset lähetti hänet hätäleikkaukseen, jonka tarkoituksena oli palauttaa näkö vaurioituneeseen silmään. Monet loukkaantuneista lapsista eivät kuitenkaan saa tarvitsemaansa hoitoa.  

Vaikka he selviytyisivät, pakolaisista täyttyvät kylät eivät pysty auttamaan kaikkia tulijoita ja tarjoamaan pakolaisille peruspalveluita. Tällä tavoin koko maa joutuu hätätilaan: haavoittuneimmassa asemassa olevat joutuvat asumaan ahtaissa oloissa eivätkä saa tarpeeksi ruokaa, vettä tai lääkkeitä selviytyäkseen. Tämä voi johtaa ruuan puutteeseen sekä kolera-, tuhkarokko- ja kurkkumätäepidemioiden puhkeamiseen. Nämä taudit ovat jo nyt ongelma Jemenissä, ja ne vaikuttavat erityisesti heikkoihin ja/tai aliravittuihin lapsiin. Näin jo ennestään heikentynyt terveydenhuoltojärjestelmä on vaarassa romahtaa kokonaan.  

Pelastakaa Lasten Jemenin maajohtaja Tamer Kirolos on juuri palannut Hodeidasta. Hän kuvailee näkemäänsä seuraavasti: 

– Olin Hodeidan kaupungissa edellisen kerran kaksi kuukautta sitten, ja sen jälkeen Hodeida on muuttunut aavekaupungiksi. Kadut ovat autioita keskipäivälläkin, ja tarkastusasemia on joka puolella. Ilma- ja tykistöhyökkäysten aiheuttama tuho näkyy selvästi. 

– Hodeida oli jo ennen viimeisintä väkivalta-aaltoa Jemenin – ja koko Lähi-idän – köyhin maakunta. Se ei kestä enää yhtään iskua. Ihmiset pelkäävät kuolevansa joka tapauksessa: sekä jääminen että pakeneminen on hengenvaarallista. Koska talous on heikko ja terveyden ja puhtaanapidon infrastruktuuri tuhottu koko maassa, olosuhteet ovat nyt otolliset tautien ja nälänhädän leviämiselle. Avustusjärjestöt tekevät kaikkensa, jotta ihmiset pysyvät hengissä, mutta viime kädessä ponnistuksemme vastaavat vain pientä laastaria ammottavassa haavassa. 

– Tarvitsemme välitöntä aselepoa, jotta siviiliuhrien määrä ei enää kasva. Pyydämme kaikkia osapuolia jatkamaan neuvotteluja YK:n erityislähettilään Martin Griffithsin kanssa vilpittömin mielin. Näin voimme saavuttaa toimivan rauhansopimuksen, joka lopettaa tämän julman sodan ja 22 miljoonan jemeniläisen kärsimyksen. 

* nimi muutettu 

Auta konflikteista kärsiviä lapsia 

Tekstaa sana LAPSELLE numeroon 16499 ja lahjoitat 10 euroa lasten hätäapuun 

Tee verkkolahjoitus: www.pelastakaalapset.fi/jokakuudeslapsi