Joka kuukausi 37 lasta kuolee tai loukkaantuu Jemenissä pommi-iskuissa

Pelastakaa Lapset auttaa haavoittuneita lapsia toipumaan

Ainakin 226 lasta on kuollut ja 217 loukkaantunut Jemenissä Saudi-Arabian johtaman liittouman ilmaiskuissa viimeisten 12 kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka kuukausi 37 lasta kuolee tai loukkaantuu ulkomaisten joukkojen tekemissä iskuissa. Tämä todetaan Pelastakaa Lasten saatavilla olevien tietojen pohjalta tekemästä analyysistä.

Lapsista 210 oli sisätiloissa tai lähellä rakennusta, kun sai surmansa tai haavoittui ulkovaltojen liittoumalle myydyn pommin räjähtäessä. Mediatietojen mukaan ainakin Ranska, Yhdysvallat ja Iso-Britannia myivät vielä marraskuussa 2018 aseita liittoumalle.

Lähes 150 lasta matkusti autolla tai oli lähellä autoa iskun sattuessa. Joissain tapauksissa lapset olivat hakeutumassa turvaan. Tämä selviää konfliktin siviiliväestöön kohdistuvien vaikutusten seurantajärjestelmän, Civilian Impact Monitoring Projectin (CIMP) tiedoista. Kuolleiden ja haavoittuneiden lasten määrä saattaa olla suurempikin, sillä viranomaiset eivät raportoi kaikista siviilien kuolemista.

Tiistaina 26. maaliskuuta tulee kuluneeksi tasan neljä vuotta Jemenin konfliktin kiihtymisestä. Siitä lähtien ilmaiskut ovat aiheuttaneet eniten konfliktiin liittyviä lasten kuolemia ja haavoittumisia. Neljännen konfliktivuoden aikana tapetuista ja haavoittuneista lapsista 46 prosenttia menehtyi tai loukkaantui ilmapommituksissa.

CIMP:n datan mukaan ilmaiskut tappavat tai haavoittavat säännöllisesti useita lapsia kerralla, kun ne osuvat asutusalueille, joissa siviiliuhrit ovat todennäköisempiä. Viime huhtikuussa (17.4.2018) ilmaiskun raportoitiin osuneen perheen taloon Hodeidan satamakaupungissa. Iskussa kuoli perheen isä, äiti ja viisi heidän lastaan. Elokuussa (6.8.2018) 51 siviiliä kuoli ilmaiskussa, joka osui koulubussiin paikallisella torilla. Menehtyneistä 40 oli lapsia. Muutama viikko sitten (10.3.2019) yli kymmenen lapsen raportoitiin kuolleen, kun ilmahyökkäys kohdistui viiteen taloon.

Räjähtävien aseiden käyttö asutuilla alueilla on julmaa taktiikkaa, koska ne tuhoavat umpimähkään kaiken tieltään. On mahdotonta kuvitella lapsen kauhua, kun pommi putoaa hänen kotiinsa. Monet kuolivat tai loukkaantuivat hakiessaan turvaa kodeistaan tai paetessaan vaaraa, sanoo Tamer Kirolos, Pelastakaa Lasten Jemenin maajohtaja.

Yhdenkään lapsen ei tulisi joutua kokemaan ilmahyökkäysten aiheuttamaan kauhua. Silti niin tapahtuu koko ajan. Se jättää syvät fyysiset ja henkiset arvet.

Konfliktin eskaloitumisen jälkeen on tehty yli 19 000 ilmahyökkäystä. Ne ovat tuhonneet sairaaloita, kouluja, infrastruktuuria ja aiheuttaneet valtavaa tuhoa lapsille. Kahdeksanvuotias Sameer* on yksi ilmaiskujen uhreista. Hän loukkaantui vakavasti Hodeidan lähellä sijaitsevaan kylään tehdyssä ilmaiskussa. Poika oli palaamassa iltarukouksesta isoisänsä kanssa. Hän muistelee:

Kuulin raketin tulevan, se räjähti ja menetin tajuni. Isäni vei minut ambulanssiin ja ambulanssi vei minut sairaalaan. Kolmen päivän päästä heräsin, kertoo Hodeidan läheisyydessä sattuneessa ilmaiskussa haavoittunut 8-vuotias Sameer.

Toivon, että sota loppuisi ja asiat rauhoittuisivat.

Sameer sai vakavia päävammoja ja joutui leikkaukseen. Hänen kätensä on yhä halvaantunut. Pelastakaa Lapset auttaa häntä ja muita ilmaiskuissa haavoittuneita lapsia varmistamalla, että he saavat hoitoa ja lääkkeitä. Joissain tapauksissa lapsille tarjotaan mielenterveydellistä asiantuntija-apua vaikeiden kokemusten käsittelemiseksi. Pelastakaa Lapset on myös perustanut lapsiystävällisiä tiloja, joissa lapset voivat leikkiä, oppia ja tuntea itsensä taas lapsiksi.

Konfliktilla on ollut tuhoisat vaikutukset Jemeniin. Arviolta 24 miljoonaa ihmistä tarvitsee ruoka- ja muuta apua, joka ei tavoita heitä. Miljoonat lapset ovat nälänhädän partaalla yhdessä aikamme pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Väkivalta on ajanut kolme miljoonaa ihmistä kodeistaan. Puolet heistä on lapsia.

– Jemenin lapset ovat kantaneet tämän neljä vuotta kestäneen julman sodan pahimmat seuraukset.  Heitä on pommitettu kouluissa ja sairaaloissa ja heiltä on evätty elintärkeä apu. Heidän kärsimyksensä on loputtava, toteaa Hanna Markkula-Kivisilta, Pelastakaa Lasten pääsihteeri.

Jemen on esimerkki siitä, kuinka jokainen sota on sota lapsia vastaan. Sota lapsia vastaan on lopetettava nyt. Sotivien osapuolten ja hallitusten on noudatettava kansainvälistä oikeutta. Se tarkoittaa, että kouluja ja sairaaloita vastaan ei saa hyökätä, siviiliväestöön ei saa kohdistaa summittaisia hyökkäyksiä, ja aseita ei myydä maihin, jos on uhka, että niitä käytetään kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Jokaisen, joka rikkoo sodan sääntöjä, tulee joutua vastuuseen ja lasten tulee saada tukea ja apua, jota he tarvitsevat toipuakseen sodan fyysisistä ja näkymättömistä haavoista.

Pelastakaa Lapset vetoaa hallituksiin, että ne keskeyttävät aseiden myynnin Jemenissä sotiville osapuolille ja varmistavat vahvan valvonnan, koska lapsia kuolee ja vammautuu jatkuvasti.

Suomi teki tärkeän päätöksen lopettaa uusien asevientilupien myöntämisen Jemenin sotiville osapuolille. Tulevana EU-puheenjohtajamaan Suomen pitää toimia sen puolesta, että koko EU saadaan saman linjan taakse. EU-puheenjohtajana Suomen on myös tärkeää varmistaa, että Jemenin lasten hätä pysyy korkealla myös tulevan komission asialistalla.

Suomessa Pelastakaa Lapset on käynnistänyt vetoomuksen, jolla nostetaan sodan jaloissa kärsivien lasten ääni kuuluviin. Tulevalle hallitukselle osoitetussa vetoomuksessa vaaditaan Suomea ryhtymään välittömiin ja tuntuviin toimiin lasten suojelemiseksi konflikteissa.

Auta Jemenin lapsia