HalpaHallin kesäkampanja tuotti lähes 27 000 euroa vähävaraisten perheiden lapsille

HalpaHallin 50-vuotisjuhlavuoden hyväntekeväisyyskampanja käynnistyi vauhdikkaasti, sillä kesään ajoittunut kampanjan ensimmäinen vaihe tuotti  yhteensä 26 881 euroa. Yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa toteutettava kampanja kerää varoja kotimaahan vähävaraisissa perheissä asuvien ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulunkäynnin ja harrastusmahdollisuuksien tukemiseen.

– Olemme erittäin tyytyväisiä hyväntekeväisyyskampanjan tulokseen jo tässä vaiheessa. Tulos osoittaa ihmisten lähteneen hyvin mukaan auttamaan. Uskon, että jouluun mennessä saavutamme kampanjalle asetetun 50 000 euron keräystavoitteen, sanoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n markkinointipäällikkö Juha Hakala.

Pelastakaa Lapset ry:n varainhankinnan päällikkö Tuuli Lahti sanoo keräystuloksen osoittavan, että ihmiset haluavat osallistua hyvän asian tukemiseen arkisten tuoteostojen kautta.

– Ohjaamme lahjoitukset kotimaan työhön edistämään lapsen oikeuksien toteutumista ja parantamaan erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien lasten asemaa. Meillä on 60 paikallisyhdistystä ympäri Suomen tukemassa vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua ja harrastamista osana Eväitä Elämälle-ohjelmaa. Tänä kesänä Pelastakaa Lapset avasi myös lomakotitoiminnan osana Eväitä Elämälle-ohjelmaa, Lahti kertoo.

Hänen mukaansa lahjoituksin saatavalla rahoituksella on suuri merkitys.

– Haluamme rakentaa lasten aseman parantamiseksi pitkäkestoisia yhteistyökumppanuuksia, jotta saamme aikaiseksi parhaan mahdollisen tuloksen. On hienoa jatkaa HalpaHalli-yhteistyötä loppuvuoden kampanjoilla, joihin niihinkin toivomme paljon osallistujia, Tuuli Lahti toteaa.

Seuraavaksi HalpaHallin juhlavuoden hyväntekeväisyyskampanja jatkuu syyskuussa käynnistyneellä Varta-kampanjalla sekä lokakuussa alkavalla lahjapaperikampanjalla, johon lahjapaperin on suunnitellut kokkolalainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija Elina Warsta.

– Kampanja on sujunut kaikin puolin onnistuneesti. Pelastakaa Lapset on luotettava ja osaava kumppani, ja myös yhteistyökumppaneillamme Unileverillä, Serlalla ja Vartalla on arvokasta kokemusta hyväntekeväisyydestä. Näistä asetelmista saamme varmasti aikaan hyvän kokonaistuloksen juhlavuoden päätteeksi, Juha Hakala iloitsee.