HalpaHallin juhlavuoden kampanja tukee vähävaraisten perheiden lapsia

HalpaHallin 50-vuotisjuhlavuoden hyväntekeväisyyskampanja kerää varoja kotimaahan vähävaraisissa perheissä asuvien lasten koulunkäynnin ja harrastusmahdollisuuksien tukemiseen. HalpaHalli toteuttaa kampanjan yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n ja tavarantoimittajien kanssa.

Hyväntekeväisyyskampanja koostuu yhteensä kymmenistä tuotteista, joiden myynnistä saadusta tuotosta HalpaHalli lahjoittaa osan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Kuva: Kokkolan HalpaHalli.

– Olemme harjoittaneet hyväntekeväisyyttä pitkään monin eri tavoin. Juhlavuoden kunniaksi päätimme toteuttaa tavallista isomman kampanjan, jossa korostuvat paikalliset avustuskohteet ja perheiden hyvinvointi. Pelastakaa Lapset oli meille helppo valinta yhteistyökumppaniksi, koska halusimme toteuttaa laadukkaan kampanjan yhdessä hyvämaineisen, luotettavan ja turvallisen kumppanin kanssa, kertoo Kokkolan HalpaHalli Oy:n markkinointipäällikkö Juha Hakala.

Hänen mukaansa monissa vähävaraisissa perheissä lasten elämä on saanut uuden suunnan, kun Pelastakaa Lapsilta saatu taloudellinen apu on mahdollistanut esimerkiksi nuoren lukio-opinnot.

– HalpaHallilla on vahva arvopohja, jossa korostuu perheiden hyvinvointi. Tukemalla lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja koulunkäyntiä pystymme samalla ehkäisemään syrjäytymistä, Hakala korostaa ja kiittää myös kampanjaan mukaan lähteneitä tavarantoimittajia.

Kampanjaan osallistuvat Unilever, Metsä-Tissue ja Varta yhteensä useilla kymmenillä tuotteilla. Kampanjatuotteiden myynnistä saaduista tuloista HalpaHalli lahjoittaa osan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.

– Monella tavarantoimittajalla on entuudestaan kokemusta hyväntekeväisyydestä, mikä helpottaa kampanjan käytännön toteutusta. Tämä kokonaisuus on myös osoitus siitä, että kaupallisuus ja hyväntekeväisyys voivat hyvällä tavalla paiskata kättä keskenään, Hakala sanoo.

Tuki kohdistuu paikallisesti kipeimmin tarvitseville

Pelastakaa Lasten 60 paikallisyhdistystä tukee ympäri Suomea paikkakuntiensa vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua ja harrastamista.

– Tämän lisäksi Pelastakaa Lasten aluetoimistot järjestävät lomakotitoimintaa tukea tarvitseville lapsille. Tuen kanavoimisessa yhdistykset ja aluetoimistot toimivat nopeina auttajina alueillaan. Heillä on hyvä paikallisymmärrys sekä yhteistyöverkostot, mikä edesauttaa tuen kohdistamista niille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat, kertoo Aino Sarkia, Eväitä Elämälle-koordinaattori Pelastakaa Lapset ry:stä.

Kampanja jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka. HalpaHalli osallistuu myös juhlavuonna Operaatio Joulun Lapseen, minkä lisäksi jatkuu vuosikymmenet kestänyt joulupiirustustapahtuma, jossa HalpaHalli lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tietyn euromäärän jokaisesta lasten myymälään palauttamasta joulupiirustuksesta.