Dermosil mukana tukemassa lasten ja nuorten parempaa tulevaisuutta

Suomessa elää yli 110 000 lasta vähävaraisissa perheissä. Koronakriisin myötä lasten eriarvoistuminen ja syrjäytymisriski ovat lisääntyneet entisestään. Lasten ja lapsiperheiden avun tarve on kasvanut. Dermosil päätti omalta osaltaan tarjota tukensa kaikkein haavoittavimmassa asemassa oleville lapsille: Tänä jouluna 30% Dermosilin Goodwill-tuotteiden myynnistä ohjataan Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen, jolla tuetaan vähävaraisia ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria Suomessa.

Turvallinen ja huoleton lapsuus sekä yhdenvertaiset mahdollisuudet esimerkiksi harrastaa ja opiskella eivät valitettavasti ole kaikille itsestäänselvyys. Vähävaraisten perheiden lapset ovat kertoneet perheidensä velkataakasta ja vanhempiensa vaikeuksista selviytyä laskuista.

Me Dermosililla uskomme, että jokaisesta meistä löytyy pieni hyväntekijä. Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotakin. Tämä pätee myös yrityksiin. Haluamme omalta osaltamme auttaa ja tehdä hyvää Suomessa asuvien lasten ja nuorten hyväksi, ja ehkäistä eriarvoisuuden kasvua. Siksi olemme mukana Pelastakaa Lasten tärkeässä joulukeräyksessä ja kutsumme muut yritykset mukaan, sanoo Kim Strömman, Business Development Manager, Dermosililta.

Pelastakaa Lasten joulukeräyksen tavoitteena on mahdollistaa vähävaraisille lapsille ja nuorille samanlaiset harrastus- ja opiskelumahdollisuudet kuin heidän ikätovereillaan ja tarjota syrjäytymisvaarassa oleville lapsille heidän tarvitsemaansa tukea.

Osallistumalla joulukeräykseen olet mukana ehkäisemässä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Joululahjoitusten turvin tuetaan työtämme kotimaan lasten ja nuorten hyväksi. Olemme erittäin kiitollisia Dermosilille heidän halustaan auttaa ja olla tukemassa joulukeräystämme, sanoo Heli Le, yritysyhteistyön tiiminvetäjä, Pelastakaa Lapsista.

Joulukeräyksen lisäksi Dermosil on tulevassa Vain Elämää –hyväntekeväisyysjaksossa Pelastakaa Lasten kumppanina. Vain Elämää Pelastakaa Lapset -erikoisjakso nähdään Nelosella 5.12., jossa kaikki tämän kauden Vain Elämää -artistit ovat mukana. Lisäksi jaksossa tutustutaan, millä tavoin Pelastakaa Lapset -järjestö auttaa lapsia ja perheitä Suomessa, ja kerrotaan, kuinka jokainen meistä voi olla lasten tukena.

Hyväntekeväisyysjaksossa artistit vierailevat toimintojemme parissa muun muassa lastenkodissa, tutustuvat vapaaehtoistoimintaan lasten hyväksi ja ovat mukana viemässä apua vähävaraisille lapsiperheille, kertoo Heli Le.

Yritys – näytä, että välität.

Osallistu joulukeräykseen