Caruna mukaan Pelastakaa Lapset ry:n Ruokaa ja tukea -kampanjaan

Sähkönjakeluyhtiö Caruna osallistuu Pelastakaa Lapset ry:n vähävaraisille perheille tarkoitettuun kampanjaan, jossa lapsiperheille jaetaan muun muassa lahjakortteja ruokakauppoihin. Lahjakortilla perhe saa ruoka-apua, joka auttaa konkreettisesti vaikeimman hetken yli.

”Yritysten tuki on meille todella tärkeää, sillä näin pystymme tukemaan yhä useamman lapsen ja perheen hyvinvointia. Monen lapsiperheen tilanne on nyt erityisen haastava ja kaikki apu, jota voimme perheille antaa, tulee tarpeeseen”, sanoo Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntija Aino Sarkia.

Ruoka-avun lisäksi kansalaisjärjestö tukee lapsia ja nuoria lisäämällä keskustelutukea netissä. Huolenaiheista voi keskustella luotettavan aikuisen kanssa. Pelastakaa Lapset ry edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomen lisäksi myös maailmalla.

”On tärkeää, että haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja perheet saavat tukea. Tämän kampanjan kautta annettu tuki auttaa perheitä konkreettisesti eteenpäin”, kertoo Carunan viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anne Pirilä.

Kampanjaan voi osallistua osoitteessa: pelastakaalapset.fi/apua-lapsiperheille