Yli 1,3 miljoonaa pakolaista ja maahanmuuttajaa on etsinyt turvaa ja suojaa Euroopasta vuodesta 2015 lähtien. Suurin osa pakolaisista on saapunut Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Tulijoita on myös Nigeriasta, Eritreasta, Pakistanista, Norsunluurannikolta, Gambiasta ja Guineasta. Ihmiset lähtevät kotiseudultaan konfliktien, epävakauden ja ihmisoikeuksien väärinkäytösten takia. Usein naapurimaat eivät pysty hallitsemaan massiivia muuttovirtoja ja sen takia monet jatkavat matkaansa pohjoiseen ja länteen, kohti Eurooppaa. Matkareitit kulkevat yleensä joko Pohjois-Afrikasta Välimeren yli tai maateitse Turkin läpi Eurooppaan.

Erityisesti vuoden 2016 aikana Välimeren ylittäneiden määrä on ollut valtava, jo marraskuun puoleen väliin mennessä 340 000 ihmistä oli saapunut Eurooppaan Välimeren yli. Pakomatka Välimeren yli on hengenvaarallinen, ja joka 74. kuoli yrittäessään ylitystä vuonna 2016. Vuosi 2016 onkin ollut kaikista tuhoisin Välimeren kuolonuhrien osalta. Lähes 90 % lapsista saapuu Eurooppaan yksin ilman huoltajaa. He ovat kaikista haavoittuvimmassa asemassa ja vaarassa joutua hyväksikäytön tai ihmiskaupan uhreiksi.

Pelastakaa Lapset lähetti syyskuussa 2016 Välimerelle Vos Hestia nimisen etsintä- ja pelastusaluksen, joka pelastaa merihätään joutuneita siirtolaisia ja pakolaisia. Alukselle mahtuu yhdellä kertaa noin 300 henkilöä.  Aluksella pelastetut saavat ruokaa, vettä ja lämpimiä vaatteita. Lisäksi heidän terveydentilaansa tarkkaillaan ja lapsille järjestetään tiloja, joissa he voivat leikkiä ja aloittaa rankasta pakomatkasta toipumisen. Vos Hestia on pelastanut marraskuun 2016 puoliväliin mennessä yli 2 200 ihmistä, joiden joukossa on yli 400 lasta.

Pelastakaa Lapset työskentelee pakolaisten kanssa Välimeren lisäksi koko reitin varrella. Työskentelemme niin läpikulkumaissa, kuten Serbia, Turkki, Kroatia, Kreikka ja Italia, kuin myös varsinaisissa kohdemaissa, kuten Iso-Britannia, Saksa, Ruotsi ja Suomi. Humanitaarinen apu keskittyy erityisesti läpikulkumaihin ja pyrimme toiminnallamme varmistamaan, että lapsia suojellaan aina, kun se on mahdollista. Jaamme pakolaisille esimerkiksi lämpimiä vaatteita, ruokaa ja hygieniatarvikkeita.

Lapset ovat lähes poikkeuksetta saapuessaan psykososiaalisen tuen, suojelun, turvan, ruuan, vaatteiden ja puhtaan veden tarpeessa. Pelastakaa Lapset tarjoaa esimerkiksi Italiassa rantautumisien yhteydessä lakiapua sekä informaatiota kaikille yksin saapuville lapsille ja huolehdimme, että he pääsevät auttavien viranomaisten hoiviin. Tarjoamme myös lapsille ja nuorille psykososiaalista apua erilaisten aktiviteettien kautta lapsiystävällisissä ja nuorisotiloissa. Lisäksi jaamme lapsille opiskelu- ja kuvamaataitopakkauksia.

gabriele-francois-casini-save-the-children

Hengenvaarallinen pakomatka Välimeren yli

Fadi ja hänen perheensä olivat ongelmissa Syyriassa. Hän ei löytänyt töitä ja heidän tyttärensä lääkintäkulut olivat pelkästään 100 Syyrian puntaa eli noin 50 senttiä päivässä. Rahaa ei riittänyt lääkkeisiin eikä ruokaan. Hän teki päätöksensä tuoda perheensä Eurooppaan ja antaa heidän henkensä salakuljettajien käsiin, jotka valehtelivat ja varastivat heiltä. Fadi kertoo, että vene oli ylitäysi ja moottori sammui kesken matkan Välimerellä. Fadin tyttäreltä Amenalta, jolla on vakava astma, loppui happi kesken matkan. Lääkäri oli sanonut, että hän ei välttämättä selviäisi edes tuntia ilman sitä. Fadi, hänen vaimonsa ja kaksi lastaan pelastettiin ajoissa. Hän on äärettömän kiitollinen ja toivoo löytävänsä töitä, jotta voisi maksaa lastensa koulutuksen ja tyttärensä terveydenhuollon tulevaisuudessa.

Pelastakaa Lapset auttoi perheen turvaan ylitäydeltä veneeltä, jonka moottori oli sammunut Välimerelle. Aluksella perhe sai ruokaa ja puhdasta vettä. Heidän terveydentilansa tarkistettiin ja lapsille järjestettiin mahdollisuus leikkiä turvallisessa ympäristössä, jotta rankasta pakomatkasta toipuminen saattoi alkaa. Perheen tytär Amena sai myös tarvitsemaansa lisähappea.

Tarinan nimet on muutettu henkilöiden identiteetin suojelemiseksi.