Mikä? Isämies elämässä on Pelastakaa Lapset ry:n 2,5-vuotinen ESR-hanke, joka käynnistyi toukokuussa 2015. Toimialueena on Pohjois-Karjala.

Miksi? Lapselle on eduksi, että hänen elämässään on useampia turvallisia aikuisia. Tavoitteena on tukea ja motivoida miehiä sitoutumaan vanhemmuuteen sekä lisätä turvallisten aikuisten miesten roolia lasten elämässä. Miesten osallistuva vanhemmuus edistää myös sukupuolten tasa-arvoa.

Kenelle? Kohderyhmänä ovat isämiehet, miesvaltaiset yritykset sekä miehiä työssään kohtaavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Isämies on mies, joka täyttää aikuisen miehen paikkaa lapsen elämässä. Biologisen isän ohella hän voi olla esimerkiksi isoisä, kummi, uusperheen isä, sijais- tai adoptioisä tai tukihenkilö.

Mitä? Hanke

  • järjestää toimintaa isämiehille ja lapsille
  • kokeilee erilaisia miesten ryhmiä
  • kehittää neuvoloiden perhevalmennuksia isät paremmin huomioiviksi
  • järjestää isämies-teemaisia koulutuksia ja yleisötilaisuuksia
  • tekee miesten vanhemmuutta tukevaa yhteistyötä yritysten kanssa
  • auttaa ja kannustaa eri tahoja isätyöhön

Yhteistyökumppaneina on kuntia, järjestöjä ja yrityksiä.

Ajankohtaista

Mies lapsen elämässä – lastenpsykiatri Jari Sinkkosen luento miehille


Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja osallistu sinun ja lasten parhaaksi. Autamme mielellämme myös toiminnan järjestämisessä.

Yhteystiedot

Topi Linjama, projektisuunnittelija, p. 050 448 1095, topi.linjama@pelastakaalapset.fi

Anne-Maria Saaristo, projektipäällikkö, p. 040 548 8838, anne-maria.saaristo@pelastakaalapset.fi

Joensuun Perheentalo, Rantakatu 15, 80100 Joensuu

www.joensuunperheentalo.fi

www.facebook.com/isamieselamassa

Katso myös isämiesten blogi www.lapsellisetmiehet.blogspot.fi