Tuki kaikille adoption osapuolille 

Lapsen tultua perheeseen adoptioneuvonta jatkuu perheelle maksuttomana tukena. Tarkoituksena on tukea ja auttaa adoptiolasta ja -vanhempia heidän muuttuneessa elämäntilanteessaan ja lapsen kasvun ja kehityksen eri vaiheissa. Perheelle tarjotaan myös lakisääteinen tuen tarpeen arviointi ja heille annetaan tai heidät ohjataan tarvittavan tuen piiriin myös muihin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. 

Henkilökohtaisen tuen lisäksi aluetoimistot järjestävät myös koulutuksia ja ryhmämuotoista tukea. He myös ohjaavat perhettä muihin tarvittaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tukitapaamisissa saadaan myös tarvittavia tietoja kansainvälisen adoption seurantaraportteihin lapsen syntymämaahan. 

Myös lapsen biologiset vanhemmat tavataan adoption jälkeen ja he saavat tarvitsemaansa tukea, apua ja ohjausta sosiaalityöntekijöiltä. 

Jos olet adoptoitu lapsi tai nuori, suosittelemme, että tulet tapaamiseen yhdessä adoptiovanhempiesi kanssa. Kaikilla adoption osapuolilla on oikeus saada itseään koskevia tietoja adoptiosta ja saada tukea sosiaalityöntekijältä. 

Ota yhteyttä

Kaikilla adoption osapuolilla on oikeus tietoon ja tukeen 

Adoption eri osapuolet voivat haluta keskustella adoptiokysymyksistä, etsiä juuriaan, sisaruksiaan, pohtia geneettistä perimää ja adoptioon johtaneita syitä. He voivat myös toivoa tietoa toistensa nykytilanteesta ja mahdollisesti luoda yhteyksiä toistensa kanssa. Adoptioneuvonta voi auttaa näissä tilanteissa. 

Kaikilla adoption osapuolilla on oikeus saada itseään koskevia tietoja adoptiosta ja saada tukea sosiaalityöntekijältä. Adoptoidulla, lapsen huoltajalla sekä adoptoidun kuoltua hänen jälkeläisillään on mahdollisuus saada tietoja asiakirjoista, joita säilytetään yli 120 vuotta. Tietoja annettaessa tarjotaan tarpeellinen tuki ja ohjaus. Tukea saa adoptioneuvontaa tekevältä sosiaalityöntekijältä maksutta.  

Asiakkaalle järjestetään tapaaminen sosiaalityöntekijän tai kansainvälisissä adoptioissa adoptiopalvelun työntekijän kanssa (yhdessä). Tapaamisessa keskustellaan esimerkiksi adoptioon johtaneista vaiheista, voidaan tutustua adoptioasiakirjoihin sekä annetaan apua, neuvoja ja tukea yhteydenpito- tai muihin adoptiokysymyksiin. Adoptioasioiden selvittämisen tarve on yksilöllistä. 

Mitä tapaamisessa tapahtuu, mitä siellä käydään läpi? 

Tapaamista toivova asiakas kutsutaan sosiaalityöntekijän luokse keskustelemaan tuen tarpeesta, odotuksistaan ja toiveistaan. Jokaisella adoptoidulla on oma tarinansa ja elämäntilanteensa. Vaikka lapselle kerrotaan adoptiotaustasta perheessä, usein tiedoissa on aukkoja ja adoptoitu saattaa kokea tarvetta kuulla taustansa uudelleen kerrottuna myöhemmässä elämänsä vaiheessa.

Asiakkaalla on mahdollisuus käydä pyytämiään tietoja läpi sosiaalityöntekijän kanssa sekä saada tukea tietojen työstämisessä. Tapaaminen voi myös olla vain keskustelua adoptiosta ja tämän hetkisestä elämäntilanteesta. Tilanteissa, joissa harkitaan yhteydenottoa adoption eri osapuoliin, on hyvä hakeutua adoptioneuvontaan ja pyytää mahdollisen tapaamiseen tai tiedusteluun neuvoa ja apua. 

Ota yhteyttä