Tukea huostaanotetulle lapselle

Lahjallasi Pelastakaa Lapset voi turvata huostaanotetulle lapselle vertaisryhmätapaamisen, jossa hän voi käsitellä kokemuksiaan turvallisen ammattilaisen ohjauksessa.

Joskus viranomaiset joutuvat ottamaan lapsen huostaan esimerkiksi vanhempien päihdeongelmien vuoksi. Lapset ovat saattaneet kokea perheessään turvattomuutta ja laiminlyöntiä. Vaikeat varhaiset kokemukset ja hoivan puute ovat voineet jättää lapsen kehitykseen jäljen, jonka korjaamiseen hän tarvitsee tukea.
Tuellasi Pelastakaa Lapset etsii sijaisperheitä, jotka haluavat antaa rakastavan ja huolehtivan kodin huostaanotetulle lapselle. Valmennuksessamme sijaisvanhemmat saavat taitoja, joiden avulla he voivat auttaa lasta toipumaan vaikeista kokemuksista.

Lahjoitusvarojen turvin järjestämme vertaisryhmätapaamisia, joissa huostaanotetut lapset voivat yhdessä käsitellä ja jakaa tunteitaan sekä kokemuksiaan. Tuellasi lapset myös pääsevät viikonloppuleireille, joissa on mukana niin hänen omat vanhempansa kuin sijaisvanhemmat. Lahjoitusvaroilla me myös tuemme lasten harrastuksia.

Yhdessä voimme auttaa lapsia ja antaa heille paremman elämän.

tuotetunnus (SKU) 7203 Osasto:

30