Yhdessä sinun ja tukiperheiden kanssa kannattelemme lasta vaikeiden aikojen yli. Tukiperheen äiti kertoo:

”Kolmisen vuotta sitten aloitimme mieheni kanssa tukiperheenä pienelle pojalle, jonka kaksosveli oli sairastunut vakavasti. Tiesimme heti, että halusimme olla juuri tämän ihanan pojan tukena ja antaa hänen vanhemmilleen aikaa hoitaa sairastunutta lastaan. Minulle tuli vahva tunne siitä, että olen olemassa juuri tätä varten.

Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.

Nyt tukipoikamme on 6-vuotias. Hänen veljensä menehtyi sairauden uuvuttamana kaksi vuotta sitten. Olemme kulkeneet pojan rinnalla hänen surussaan. Meillä poika on saanut olla välillä myös ikään kuin lomalla surusta, samalla kun hänen vanhempansa ovat saaneet kerätä voimia jaksaakseen eteenpäin.

Pojalle on jäänyt veljestä paljon kauniita muistoja, jotka saavat hänet hymyilemään. Poika sanoo, että taivas on hänen veljensä tekemä. Kun poika katselee taivaalle, hänen on helpompi puhua mieltään painavista asioista.

Kerran pysähdyimme metsän laitaan itkemään, kun veli nousi pojan mieleen taivaan pilviä ihmetellessämme. Poika pyyhki kyyneleensä muistaessaan, kuinka paljon veli tykkäsi kerätä mustikanlehtiä. Niinpä aloimme kerätä mustikanlehtiä ja teimme niistä taulun, jonka äärellä me usein muistelemme veljeä.

Pojasta on kasvanut reipas ja muut huomioiva lapsi, joka tykkää puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Olen jutellut hänen kanssaan peloista, hammaspeikoista, itkemisen syistä, sairauksista, rakkaudesta, haaveista ja vaikka mistä. On niin hellyttävää kuulla, kun poika kertoo minulle tulevaisuuden unelmistaan, vaikkapa siitä, kenen kanssa hän menee isona naimisiin.

Olen oppinut pojalta paljon. Minulle on tehnyt hyvää huomata, että kaupassakin voi laulaa jos laulattaa. Joskus kannamme parvekkeelle peiton, kikattelemme, syömme retkieväät ja puhaltelemme saippuakuplia. Viikonloppuisin leivomme tai askartelemme tuliaiset kotiin vietäväksi. Se on pojalle tärkeä perinne, hänen tapansa ilahduttaa äitiä ja isää.

Iltaisin meille on tullut tavaksi kiittää toisiamme mukavasta päivästä ja toivoa kaikkea kivaa myös huomiselle. Aamuisin en voi muuta kuin hymyillä, kun poika on itsekin yhtä hymyä ja höpötystä heti silmät avattuaan.

Muistelen usein sitä hetkeä, kun poika ensimmäisen kerran tuli sohvalle saman viltin alle. Siinä hetkessä oli kauneutta, jotain elämää suurempaa. Siinä me vain pötköttelimme ja katsoimme televisiota. Mieleni täyttyi onnesta ja rauhasta, sillä ymmärsin, kuinka paljon poika luottaa minuun.

Kun kerran tulimme meille viikonloppua viettämään, oli jo pimeää.
”Onpa täällä kaunis ilma”, poika sanoi minulle.
“Aika pimeää täällä kyllä on”, sanoin hänelle.
“Mutta pimeä on kaunista”, poika totesi.
Silloin nostin katseeni taivaalle ja sanoin:
“No niinhän täällä onkin.”

Yhdessä sinun kanssasi me kannattelemme lasta ja perhettä silloin, kun heillä on vaikeaa. Sinun tuellasi esimerkiksi tukiperheemme tulevat lapsen avuksi silloin, kun perhettä on kohdannut suuri suru tai muu vaikea elämäntilanne.

Kiitos, että välität.