Sporttikummivalmennus, Tampere

UKK-instituutti, Kaupinpuistonkatu 1, Tampere

Liikkumisen riemua, auttamisen iloa ja onnistumisen hetkiä!

Sporttikummitoiminnassa vapaaehtoiset aikuiset toimivat lasten ja nuorten harrastuskavereina ja ystävinä. Toiminta on tarkoitettu lapsille, joiden omilla vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia tai voimavaroja olla mukana lapsen harrastuksessa tai muuten tukea lasta liikkumaan. Sporttikummina voi toimia myös oman lapsen joukkuetoverille tai esimerkiksi maahanmuuttajalapselle. Lapset tarvitsevat elämäänsä ystävällisiä ja turvallisia aikuisia.

Sporttikummin ei tarvitse olla valmentaja tai urheilija. Riittää, että omaa reippaan asenteen ja on halukas antamaan aikaansa lapselle keskimäärin 1-4 kertaa kuukaudessa. Sporttikummit saavat korvauksen matkakuluista ja tarvittaessa muista kuluista.

Sporttikummeiksi valmennetuilta vapaaehtoisilta Tulemme pyytämään suostumuksen rikostaustaotteen pyytämiseksi (Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä 148/2014, 3§, 5§, 6§).

Uusien Sporttikummien valmennus järjestetään UKK-instituutilla Tampereella lauantaina 26.1.2019 klo 10-16.

Valmennuksessa tarjotaan lounas ja kahvi, joten ilmoitathan mahdollisista ruoka-aineallergioista ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittaudu valmennukseen alla olevalla lomakkeella viimeistään 18.1.2019. Kaikki valmennukseen osallistuvat haastatellaan.

Lisätiedot:
Paula Petrelius, puh. 040 532 1663, paula.petrelius@pelastakaalapset.fi.

Ilmoittaudun seuraavaan valmennukseen:

    Vapaaehtoiseksi voivat hakea kaikki yli 18-vuotiaat. Otamme yhteyttä ilmoittautujiin ennen valmennusta.