Teksti Raili Mykkänen Kuvitus Kaisa Eskola
Tälläkin hetkellä saattaa monessa kodissa olla niin sanotusti tilanne päällä, aggressiot pinnassa, ja pelko. Suomessa tuhannet lapset kokevat kodeissaan eriasteista väkivaltaa. Näiden lasten oikeudesta saada ammatillisesti osaavaa tukea ei ole säädetty laissa.
Henkirikoskatsaus 2020 kertoo, että vuosien 2010 – 2019 aikana surmattiin kotonaan 44 alle 15-vuotiasta lasta. Äitinsä surmaamia heistä oli 24, isänsä surmaamia 17, yksi surmantekijä oli äitipuoli, yksi isäpuoli ja yksi tekijöistä eno. Poliisin tilaston mukaan edelleen 2020-luvulla arviolta viisi lasta vuodessa joutuu kotonaan henkirikoksen uhriksi. Alle yksivuotiailla on suurin riski tulla hoivaajansa tappamaksi.
Vuonna 2019 vanhempien lapsiinsa kohdistamaa väkivaltaa tuli tietoon 2 600 tapausta, mikä on 24,3 prosenttia kaikesta tietoon tulleesta perhe- ja lähisuhdeväkivallasta (Tilastokeskuksen Rikos- ja pakkokeinotilasto 2019). Osa näistä väkivallan uhriksi joutuneista lapsista vammautuu vakavasti.
Korona-aika on väkivaltaistanut joidenkin lasten kotioloja merkittävästi. Rikos- ja pakkokeinotilastosta käy ilmi, että vuoden 2021 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana tapahtui 21 prosenttia enemmän vanhemman lapsiin kohdistamaa väkivaltatekoa kuin vuotta aiemmin. 5–9-vuotiaihin kohdistuneet perhe- ja lähisuhdeväkivaltarikokset kasvoivat eniten edellisvuoteen verrattuna.
Lapset kokevat myös heistä huolta pitävien aikuisten taholta henkistä väkivaltaa, kerrotaan Kouluterveyskyselyssä 2021. Luvut olivat suurimmat 8–9-luokkalaisilla tytöillä 42,5 prosenttia ja 4–5- luokkalaisilla pojilla 23,5 prosenttia. Myös lukioikäisten ja ammattikoulussa opiskelevien tyttöjen luvut olivat tässä kohdassa korkeat, henkistä väkivaltaa kotonaan koki lukiolaisista 41 prosenttia ja ammattikoululaisista 37,5.
Väkivaltaa kokeneille lapsille tulisi Suomessa osoittaa VIP-kortti jonojen ohi, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen. – Ruotsissa on jo laki, jonka nojalla väkivaltaa kokeneilla lapsilla on yksiselitteinen oikeus saada apua kokemuksensa käsittelyyn huolimatta siitä, antavatko kummatkin vanhemmat siihen luvan.
Perhe on lapsen normaali, vaikka siellä elämää määrittäisivät päihteet, vakava mielenterveysongelma tai aikuisen taipumus väkivallankäyttöön.
Tavallinen perhe
Perhe on lapsen normaali, vaikka siellä elämää määrittäisivät päihteet, vakava mielenterveysongelma tai aikuisen taipumus väkivallankäyttöön. Jos kotona vanhemmat nukahtelevat vaatteet päällä minne sattuu, se on normaalia. Ellei hampaita pestä, niin se sitten on. Normaalia on, että jääkaapissa on ruokaa tai sitten ei ole. Isona saa olla ilkeä ja puhua rumalla äänellä, lapsen on oltava hiljaa.
Lapsilla on huikea kyky sopeutua kummallisuuksiin, ja silti kaltoin kohteleva vanhemmuus heikentää aina jollain tavalla lapsen luottamusta olla ja tuntea, kasvaa ja jäsentyä, kokeilla, erehtyä, omaksua ja oivaltaa. Luottamuksen karistessa tilalle tulee stressaavia olotiloja; pelkoja, ahdistuneisuutta, haluttomuutta, vetäytymistä, lyhyttä pinnaa, painajaisia, yökastelua, syömispulmia, sosiaalisen kanssakäymisen hankaluutta. Lapsen kannalta olennaisin itsesuojelun mekanismi, uskallus puhua omista tai perheen asioista ulkopuolisille, heikkenee.
”Väkivallan ilmapiiri ja kokemukset siirtyvät lapsiin ja näkyvät lapsista.”
– Väkivallan ilmapiiri ja kokemukset siirtyvät lapsiin ja näkyvät lapsista. Tapaan työssäni paljon sisaruksia. Sisaruksilla saattaa olla myös keskenään hyvin riitaisat välit ja keskinäistä väkivaltaa, joka on heijastusta perheen tilanteesta. Osalla sisaruksista taas on vahva keskinäinen suhde, he tukevat toisiaan, pitävät toisistaan huolta ja ovat hyvin läheisiä. Tämä auttaa heitä vaikeassa ja ennalta arvaamattomassa perhetilanteessa, kuvailee väkivaltatyöntekijä Anne Tiainen Tampereen ensi- ja turvakotien avopalveluyksikkö Perhekulma Puhurista. Perhekulma Puhuri on yksi tukea väkivaltaa kohdanneille lapsille tarjoavista toimijoista. Lasta autettaessa tulee auttaa myös vanhempia.
– Kaikissa perhesuhteissa, riippumatta siitä, ovatko ne ydinperheitä, eroperheitä, uusperheitä, riidat ja erimielisyydet vievät vanhemmilta paljon voimia, eivätkä he jaksa tai pysty huolehtimaan lasten tarpeista. Olen tehnyt väkivaltatyötä lasten kanssa yli 20 vuotta, enkä kykene sanomaan, miksi jollekin lapsille jää jopa koko loppuelämää määrittäviä vaurioita väkivaltaisen lapsuuden seurauksena, kun taas toiselta löytyy kyky eheytyä kokemastaan huolimatta.
Väkivalta ei pysy vain kodin seinien sisällä. Se siirtyy. Väkivaltaa esiintyy myös lapsen muussa elinpiirissä. Perhekulma Puhurissa asiakkaina käyvät lapset kertovat päivähoidossa tai kouluissa kokemastaan väkivallasta, kokijoina tai tekijöinä, aina kohteeksi joutumista pelkäävinä.
Rikos ei ole kasvatusta
”Kyllä minuakin on tukistettu ja Koivuniemen herralla huiskittu, enkä oo tän huonommaksi tullut.” Vanhempi voi ajattelullaan oikeuttaa tekonsa. Tukistaminen ja luunapit koetaan vieläkin kasvatuksen keinoina, ei kuritusväkivaltana, joka kiellettiin Suomessa lailla 1984. Lapsiin kohdistettu lieväkin ”kasvatuksellinen” väkivalta kielii vanhemman keinottomuudesta, ei lapsen viallisuudesta. Lapsi tarvitsisi suojaa väkivallalta ennen kuin hänen oireensa ovat uusi ongelma.
Lapsiin kohdistettu lieväkin ”kasvatuksellinen” väkivalta kielii vanhemman keinottomuudesta, ei lapsen viallisuudesta.
Lapset, niin kuin heidän vanhempansakin, omaksuvat tapansa ja taidottomuutensa kotoaan. FinLapset korona-ajan kyselytutkimukseen vastasi 8169 vanhempaa, joilla oli 3– 6 kuukauden ikäinen lapsi. Heistä 12,3 prosenttia raportoi kokeneensa koronan aikana vähintään yhtä parisuhdeväkivallan muotoa.
Lapseen kohdistuvasta väkivallan epäilystä tulee ilmoittaa lastensuojelulle, joiden puolestaan tulee tehdä ilmoitus poliisille. Jos ilmianto arveluttaa, sosiaalitoimea ja poliisia voi konsultoida. Epäily kotiolojen turvallisuudesta voi herätä jollekin tai useammalle; lähiomaisille, naapureille, päiväkodissa, koulukuraattorille, kouluterveydenhoitajalle, opettajalle, sosiaalitoimessa, lastensuojelussa, terveyskeskuksessa tai sairaalassa. Ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, että kaikkien havaintoja tehneiden kesken muodostuisi kokonaiskuva lapsen tilanteesta. Havaintoja ja epäilyjä jää yhä yksittäisten työntekijöiden tietoon. Sitä paitsi väkivallan tunnistaminen ei kuulu opettajan, nuorisotyöntekijän, sosiaalityöntekijän, eikä monen muunkaan lasta kohtaavan ammatilliseen koulutukseen.
Tämän lisäksi ovat vielä työmäärät. Opettajalla on luokassa liian monta avustajan tarpeessa olevaa. Sosiaalityöntekijällä on vanhoissakin asiakkaissa riittämiin. Poliisi olettaa esitutkintaan tulleen tapauksen olevan jo kylliksi selvitetty sosiaalitoimen taholta. Kiireessä oletuksen voima kasvaa.
Apua on joillekin
Väkivaltaa kohdanneille lapsille suunnatun avun ja tuen tärkeys on Suomessa tiedostettu. Tiedossa on väkivallan ilmapiirissä elävien lasten somaattiset ja psyykkiset haasteet myöhemmällä iällä. Ihmistä vaivaava jatkuva epämääräinen kipu ja sen haitat tulevat pitkässä juoksussa yhteiskunnalle kalliiksi. Tiedetään, että väkivaltaisessa ilmapiirissä kasvaneilla on paljon muuta aikuisväestöä enemmän terveys- ja sosiaalipalveluiden käyntejä.
Ylimmän tason vastuunkantajista, lapsiystävällistä monialaista viranomaisyhteistyön mallia väkivallan uhriksi joutuneiden lasten auttamiseksi toteuttaa Barnahus-hanke, jota rahoittaa STM ja luotsaa THL. Hanke selkeyttää, millä tolalla lapsiin kohdistuvien väkivaltaepäilyjen selvitysprosessit ovat, mikä on lapsiystävällisen kohtaamisen valtakunnallinen taso sekä kartoittaa väkivaltaa kokeneiden lasten saamaa tukea ja hoitoa.
Barnahus-hankkeen lapsilähtöistä mallia toteutetaan yliopistollisten sairaaloiden lasten oikeuspsykiatrian yksiköissä, joissa tutkitaan lapsiin kohdistuneita väkivaltaepäilyjä osana poliisin esitutkintaa. Tarkoituksena on saada syntymään rakenteet, jotka säilyisivät käytössä vielä hankkeen päätyttyä.
Virka-apupyyntö sairaalalle tulee poliisilta, syyttäjältä tai tuomioistuimelta. Yksikön tehtävä on tuottaa puolueetonta tietoa rikosepäilyyn liittyen, jotta lapsen, epäillyn ja muiden asianomaisten oikeusturva toteutuisi mahdollisimman hyvin esitutkinnassa.
Virka-apupyyntöön sisältyvä työskentely tapahtuu lapsilähtöisesti, ja lasta puhuttavat alansa huiput. Virka-apupyynnöstä tehtävä lapsen kuuleminen toteutuu sairaaloissa lähtökohtaisesti hyvin. Tämän rinnalta puuttuu muu tuki, joka olisi lapsen turvallisuuden ja perheen kannalta olennaista esitutkinnan aikana, toteaa Barnahus-hankkeen erikoissuunnittelija Essi Julin.
”Suomessa ei ole lakia, joka pakottaisi kunnat toteuttamaan jonkin hyväksi todetuista moniammatillisista, lapsilähtöisistä hankkeista valtakunnalliseksi kokonaiskonseptiksi.”
Valtioneuvoston Väkivallaton lapsuus – toimenpidesuunnitelman tavoitteena on ehkäistä 0–17-vuotiaisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä seksuaaliväkivaltaa.
Sisäministeriön koordinoiman valtakunnallisen Ankkuritoiminnan tuli rakentua valtakunnallisesti moniammatillisen yhteistyön ympärille, jotta lapsi saisi yhden luukun taktiikalla kaiken tarvitsemansa avun. Ankkuritoiminnalle kävi kuten monelle muullekin hyvän tahdon varaan jääneelle lasten tueksi luodulle hankkeelle ja projektille.
Jokaisella poliisiasemalla ei lopulta koskaan ollut Ankkuripoliisia. Eikä jokaisessa Ankkuritiimissä ole sosiaalityöntekijää, psykiatrista sairaanhoitajaa ja nuorisotyöntekijää, kuten ajatus oli, toteaa Riihimäen Ankkuritiimistä psykiatrinen sairaanhoitaja Sari Seppänen.
Miksi? Koska Suomessa ei ole lakia, joka pakottaisi kunnat toteuttamaan jonkin hyväksi todetuista moniammatillisista, lapsilähtöisistä hankkeista valtakunnalliseksi kokonaiskonseptiksi, vastaa Ankkuritiimissä työskentelevä sosiaalityöntekijä Tiina Sydänvaara.
Auttamisen eetos on. Silti meillä ei kerätä, tuoteta eikä julkaista kattavasti tutkimustietoa lapsiin kohdistuneista väkivaltatapauksista ja niiden taustoista. Samoin puuttuu tietoa lasten tarpeista eri auttamisjärjestelmissä, eikä lasten tyytyväisyydestä heitä koskeneissa oikeudellisissa prosesseissa ole tietoa.
Olisihan se ehdottomasti lapsen etu, että väkivaltatyön osaajat kuulisivat lasta samanaikaisesti ja arvioisivat kuulemaansa omista näkökulmistaan ja voisivat näin arvioida, kenen osaamista kyseisessä tapauksessa eniten tarvittaisiin. Tässähän se olisi. Lapsilähtöinen palvelumuotoilun malli ministeriötason siunauksella. Paitsi ettei ole.
Harvojen etuoikeus
YK:n lapsen oikeuksien artikla 12 toteaa, että lapsella on oikeus ilmaista omat mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa, ja ne on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Artikla 19 taas toteaa, että lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä.
YK:n lapsen oikeuksien komitea on suositellut Suomelle lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvän tutkimusagendan käynnistämistä sekä kansallisen tukijärjestelmän vahvistamista. Lisäksi useissa selvityksissä on nostettu esiin, että Suomessa tulee saada väkivaltaa kokeneiden lasten auttaminen pysyvän rahoituksen piiriin, jotta toiminta koskisi tasapuolisesti kaikkia lapsia, riippumatta siitä, missä päin Suomea he asuvat.
Suomessa tulee saada väkivaltaa kokeneiden lasten auttaminen pysyvän rahoituksen piiriin, jotta toiminta koskisi tasapuolisesti kaikkia lapsia.
Barnahus-hankeen, Ensi- ja turvakotien liiton, Lastensuojelun keskusliiton, Pesäpuun ja Osallisuuden ajan järjestämässä Ei enää hiljaisuutta -webinaarissa maaliskuussa 2021 nousi esiin sama havainto, että lasten osallisuuden lisäämiseen kytkeytyvä systemaattinen työskentely on lähinnä järjestöjen ja hankkeiden varassa. Mikä tarkoittaa sitä, että eri työmuotojen jatkuvuus ja pysyvyys ovat riippuvaisia hankerahoituksesta. Lapset, joilla on onni ilmaantua asiakkaiksi jonkin ammatillisen erikoisosaamista vaativan hankeen aikana, pääsevät mukaan todella asiantuntevaan työskentelyyn. Tosin vain hankkeen saaman rahoituksen ajaksi.
Sellaisen palvelun asiakkaaksi pääseminen, jossa yhdistyvät sekä väkivaltatyön että lapsilähtöisen auttamistyön erityisosaaminen, on harvojen lasten etuoikeus. Kuitenkin väkivalta satuttaa kaikkia sitä kokeneita lapsia.
Tapojen ja taitojen kehittämistä
Pelastakaa Lapset on kehittänyt lapsen kuulemisen ja lasten osallisuuden menetelmiä 1990-luvun lopulta alkaen. Viimeisimpänä Arjesta voimaa -hanke. Osana tätä kehittämistä toteutettiin Väkivaltaa kokeneet lapset toiminnan kehittäjinä -ryhmä yhdessä 7–12-vuotiaiden lasten sekä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa.
Uutta kehittämisessä oli se, että valitsimme lähestymistavaksi sen, mitä voimme ammattilaisina oppia väkivaltaa kokeneilta lapsilta. Väkivallasta, sekä siitä, mikä luo lapsille toivoa ja turvaa. Lasten kokemuksista syntyi myös vaikuttamistyön sisältöä, kertoo Pelastakaa Lasten kehittämispäällikkö Hanna Tulensalo.
”Hyvän kokemus kosketti lapsia ja antoi toivoa paremmasta, vaikka rinnalla kulki kokemuksia hylkäämisestä, väkivallasta ja suoranaisesta pahuudesta.”
Tieto saatiin. Lapsille perhe on merkityksellinen. He kuitenkin halusivat, että kodin ulkopuolella on aikuisia, jotka kykenevät huomioimaan lapsen mielipahan. Lapset, joka eivät halunneet uskoutua vanhemmalleen, kokivat työntekijän välittävät teot tärkeinä. Hyvän kokemus kosketti lapsia ja antoi toivoa paremmasta, vaikka rinnalla kulki kokemuksia hylkäämisestä, väkivallasta ja suoranaisesta pahuudesta.
Lapsiryhmässä löydettiin yhteisen leikin tai pelin kautta tila ja uskallus kertoa omista tuntemuksista ja ajatuksista. Lasten kanssa työskentely vaatii aikaa tutustua ja löytää ne toiminnalliset menetelmät, joiden avulla lapsen on luontevaa ilmaista itseään. Lapsi ilmaisee sen, mihin kokee tarvetta ja uskallusta. Lapsista turvallisuutta vahvisti se, että kukaan ei pakottanut puhumaan tai tekemään asioita, joihin ei ollut valmis. Yhteenvedossa lapset muistivat parhaiten hetket, jolloin häneen oli haluttu tutustua, häntä oli kuultu, hänen vahvuutensa ja tuen tarpeensa oli huomioitu ja hänet oli nähty sellaisena, kuin hän itsensä kokee.
Käsitelimme asioita myönteisen tunnistamisen asenteella. Lapsilla on oikeus tulla nähdyiksi lapsina, joiden elämässä on huolien lisäksi myös iloa, onnistumisia ja mukavia asioita. Lapsilla on oikeus kertoa myös omat huolen aiheensa ilman, että aikuiset määrittelevät ne lasten puolesta. Tämä on aikuisille haasteellinen kohta, toteaa Hanna Tulensalo.
Lopuksi
Nähtäväksi jää, auttaisivatko Sote ja maakuntajärjestelyt. Väkivaltaa kohdanneille lapsille suunnatut palvelut on joka tapauksessa saatava yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisesti reagoiviksi koko maassa, ja niiden toiminta tulee saada kansalliseen ohjaukseen selkeällä vastuunjaolla.