Teksti Raili Mykkänen Kuvitus Kaisa Eskola
Osallisuus on oivallus, huomioida myös lasten ja nuorten näkemykset. Vaikka se on näin helppoa, lasten ja nuorten näkemyksistä ei suinkaan aina olla kiinnostuneita. Hämmentävää, eikö totta?
Lasten ja nuorten osallisuuden riemuvoitto toteutuisi, jos me aikuiset pystyisimme kuoriutumaan irti sellaisista asenteista, että me tiedämme, mikä on lasten paras ja kuinka nuoret kokevat. Vaikka emmehän me tiedä, ellemme kysy ja ole kiinnostuneita siitä, kuinka lapset ja nuoret kokevat.
Pelastakaa Lasten työn ydin on
lasten osallisuudessa,
lasten osallistamisessa ja
lasten ajatusten huomioimisessa.
Se, että me aikuiset kysymme, olemme kiinnostuneita ja arvostamme sitä, mitä lapset kertovat, ei ole mikään pikku juttu! Kiinnostus ja huomioiminen synnyttävät merkityksellisyyden kokemuksen.
Kokemus, että omilla näkemyksillä ja ajatuksilla on vaikutusta kehittää puolestaan lapsen ymmärrystä yhteisestä hyvästä. Siksi osallisuuden kokemuksen antaminen lapsille on todella iso juttu.
Se, millaisiin yhteisöihin lapsi kokee kuuluvansa,
vaikuttaa siihen, kuinka hän alkaa kokea sen,
mihin hänellä on mahdollisuus vaikuttaa.
Toisinaan aikuiset haluavat lasten osallistuvan ennalta päätettyihin asioihin niin kuin aikuisista on hyvä, että lapset niihin osallistuvat. Siinä jää helposti huomioimatta, mitä lapset samasta asiasta haluaisivat omatoimisesti nostaa esille. Tämä ohitus on meidän aikuisten helmasynti.
Kysymällä lapsilta ja nuorilta, juttelemalla heidän kanssaan, selviää parhaiten, missä asioissa ja millä tavoin lapset ja nuoret haluavat osallistua ja vaikuttaa.
No, ei osallisuus ole lasten käyttämä sana. Se on meidän aikuisten kieltä. Lapset sanoittavat osallisuuden merkityksellisyyden kertomalla, kuinka tärkeää heille on, että aikuinen kuulee, ymmärtää ja uskoo, mitä hänelle kerrotaan.
Lapset muistelevat ilolla sellaisia kohtaamisia, joissa aikuinen on halunnut tutustua häneen, ja ymmärtää hänen ajatuksiaan, sekä osoittaa välittämistä sanoilla, teoilla ja eleillä.
Lasten maailmaa ei voi tuntea,
ellei opi tuntemaan lapsia ja kuulemaan
heidän ajatuksiaan.
Aikuisten on suostuttava oppimaan lapsilta, jotta voimme toimia lasten hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla.
Lapsen näköinen osallisuus vaatii edelleen aktiivista kehittämistä. Lapsuus on monivaiheinen aikakausi. Lapsen eri ikävaiheet edellyttävät lapsen kehitystason mukaisia tapoja toimia lasten kanssa myönteisen tunnistamisen hengessä. Sitten alkaakin jo nuoruus. Luotto siihen, että asioihin ja tilanteisiin on mahdollista vaikuttaa aktivoi. On kiinnostavaa, kuinka asiat ovat, ja kuinka ne voisivat olla vielä paremmin.
Osallisuudentajussa on pohjimmiltaan
kyse todella isosta asiasta,
demokratian säilyttämisestä.
Osallisuuteen liittyy olennaisesti ymmärrys yhdessä toteutetun prosessin tärkeydestä. Yhteisessä prosessissa aktivoituu vastavuoroinen luottamus. Lasten ja nuorten kokemuksena juuri tämä on iso juttu. Vastavuoroinen luottamus on vahva kokemus, ajatellen minkä tahansa lapsille ja nuorille suunnatun palvelutoiminnan, opinahjon tai vapaa-ajantoiminnan lähtökohtia.
Lisäksi osallisuuden kokemukseen linkittyy psykologinen taso, sitoutuminen. Mikä muutosvoima, kun molemmat osapuolet kokevat psykologisella tasolla olevansa osallisia ja vastuullisia sovitun asian onnistumisesta.
Vanhuksia riepoo se, elleivät he pääse
osallistumaan oman hoitonsa suunnitteluun,
siltä osin kuin he siihen edelleen ovat kykeneviä.
Vanhuksia riepoo, koska he jo tietävät, mitä osallisuus käytännön tasolla tarkoittaa. Lapsilla ei tätä elämänkokemusta ole. He vasta kasvavat kohti – siis mitä kohden? Ettei nyt vain sitä perinteistä lasten ylipuhumisen kulttuuria, jonka he sitten itse omaksuvat aikuisuuteen kuuluvan.
Nirso tyttö ei syö
Päiväkodin eskariryhmässä oli hyvin pienikokoinen ja hento tyttö. Eikä hän juuri syönyt, kun ruokaa oli tarjolla. Tieto oli kulkenut jo pitkään sijaiselta sijaiselle, joiden valvontaan tyttö toistuvasti valikoitui, että hän on tavattoman ujo ja nirso.
Kunnes sijaistamaan tuli vanhempi nainen, jota tytön käytös alkoi kiinnostaa. Hän alkoi istua tytön viereen ruokailtaessa, ja totta, tyttö ei puhunut, eikä juuri syönyt. Mutta toistuvan ystävällisyyden ja pienen jutustelun seurauksena tyttö alkoi vilkuttaa sijaistajalle nähdessään tämän saapuvan työvuoroonsa.
Sitten tuli ensimmäinen sana ”Hei”. Sijaistajalle selvisi, ettei ole hiljaista ja nirsoa tyttöä, vaan on hammassärkyinen, hauraan kielitaidon omaava lapsi, jolle syöminen oli hampaan takia kivuliasta. Sijainen oli ensimmäinen aikuinen, jolle valmiiksi luotu mielikuva tytöstä ei mennyt läpi, ja ensimmäinen, jolle tyttö oli tasavertainen, kiinnostava ja tärkeä.
Tee helppoa hyvää! Kysy, kuuntele, huomio, lasten kokemukset, kun toimit lasten ja nuorten kanssa.
Tämä on lyhennelmä Pelastakaa Lapset 1/23 -lehden jutusta ”Osallisuus on merkityksellistä”. Koko artikkelin löydät tuoreimmasta Pelastakaa Lapset -lehdestä!