Kanta-Hämeen innokkaimmat pullopanttien lahjoittajat löytyvät Hämeenlinnasta

Tilastojen mukaan Kanta-Hämeen innokkaimmat Panttiarpajaisiin osallistuvat pullonpalauttajat löytyvät Lidl Tavastilasta, Hämeenlinnan keskustasta. Lähes joka kymmenes Lidl Tavastilaan pullonsa palauttava osallistuu Pelastakaa Lasten Panttiarpajaisiin. Panttiarpajaisten tuotot ohjautuvat lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen, esimerkiksi oppimateriaali- ja harrastustuen, sekä opiskelumentoroinnin muodossa.

Pelastakaa Lapset ry:n tilastojen mukaan Kanta-Hämeen maakunnan osallistumisprosentti pullonpalautusautomaattien Panttiarpajaisissa on keskimäärin 4,1 prosenttia. Kanta-Hämeen korkein Panttiarpajaisten osallistumisprosentti löytyy Lidl Tavastilasta, Hämeenlinnasta. Lidl Tavastilan asiakkaista peräti 9,5 prosenttia, eli lähes joka kymmenes osallistuu pullopanteillaan Pelastakaa Lasten Panttiarpajaisiin. Tämä on yli kaksi kertaa enemmän kuin koko maakunnan keskiarvo.

Kanta-Hämeen toiseksi korkein Panttiarpajaisten osallistumisprosentti löytyy Lidl Hätilästä, Hämeenlinnasta (7,1 prosenttia) ja kolmanneksi korkein Lidl Riihimäestä (6,3 prosenttia).

Pelastakaa Lapset ry:n Panttiarpajaisiin voi osallistua K-ruokakauppojen ja Lidlin myymälöiden pullonpalautusautomaateilla. Panttiarpajaisissa on jaossa voittoina yli miljoonan euron arvosta eri suuruisia lahjakortteja. Panttiarpajaisten tuotoilla tuetaan ennaltaehkäisevästi syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria. Tukimuotoihin kuuluvat esimerkiksi oppimateriaali- ja harrastustuki sekä opiskelumentorointi.

Panttiarpajaisten tuottoja ohjataan myös Pelastakaa Lasten Kanta-Hämeen paikallisyhdistyksille. Näin Kanta-Hämeen paikallisyhdistykset voivat tukea omilla alueillaan lapsia ja nuoria, joiden mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään tai osallistua harrastuksiin on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi. Pelastakaa Lapset ry:n mukaan syrjäytymisvaara koskee Suomessa jopa 168 000 lasta ja nuorta.