Keväästä kesään – lämpöä odotellen Suvikummussa

Keväästä kesään – lämpöä odotellen Suvikummussa

Viikonloppuna vietettiin iloista Vappua Suvikummussa ilmapallojen ja herkkujen kera. Huomenna pidetään pihatalkoot, johon saadaan nyt talon koululaisetkin mukaan koulujen ollessa kiinni lakon takia. Laitetaan pihaa kesäkuntoon ja siivotaan vähän varastojakin. Grilliherkut kuuluvat talkoopäivään, niin myös Suvikummussa.

Viime viikolla saatoimme haikein mielin yhden perheen matkaan yli puolen vuoden kuntoutuksen jälkeen. Läksiäisiä juhlittiin edeltävänä lauantaina; muistoksi perhe sai mm. kuntoutuksen ajalta tehdyn valokuvakirjan mukaansa. Toivotamme heille kaikkea hyvää ja jäämme odottamaan seuraavia tulijoita. Vapautunut asunto on valmiina seuraavia pieniä tai vähän isompiakin asiakkaita varten. Suvikummun merellinen ympäristö on kesän alussa kauneimmillaan ottamassa uusia asukkaita vastaan.