Kuuntele lasten ajatuksia

Millä tavoin lapset kokevat itse arkensa, erilaiset elämäntilanteet ja palvelut?
Missä asioissa ja miten lapset haluavat osallistua, tulla kuulluksi ja vaikuttaa? ​

Lapsen oikeuksien sopimuksen artiklan 12 mukaan lapsella on oikeus ilmaista omat mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa ja ne on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Lapsen tieto on yhtä arvokasta kuin kaikkien muidenkin tieto.

Kun haluamme kuulla lasten ajatuksia, on löydettävä lapsille luontaisia tapoja kertoa. Erityisesti pienempien lasten tavat ilmaista itseään voivat olla erilaisia kuin aikuisten. Lapset voivat ilmaista itseään suoran puheen kautta, mutta usein myös tukeutuen sanattomaan viestintään sekä hyödyntäen mielikuvitusta.  Lapsi ei vuorovaikutustilanteessa välttämättä noudata aikuisille totuttua kaavaa. Lapsi voi kertoessaan liikkua sujuvasti toden ja epätoden välillä, ilmaista itseään sanoilla lyhyesti ja pirstaleisesti, mutta kertoa silti rikkaasti, rönsyillä aiheesta ja aiheen vierestä sekä assosioida nopeasti ja ennalta arvaamattomasti. Lapset ovat usein hyvin aktiivisia siinä, miten kertovat ja voivat myös heittäytyä tilanteissa kysyjän rooliin.

Lasten kertomisen tapojen ymmärtäminen on tarpeellista, kun aikuisina kuuntelemme, mutta myös välitämme lasten tietoa. Tärkeimpänä ohjenuorana voi pitää sitä, että lapsen kertomaa on aina tulkittava yhdessä lapsen kanssa. Myös silloin, kun aikuinen kokoaa ja tiivistää lapsen monipuolista kerrontaa yhteen.

Näiltä sivuilta löydät lasten arkeen, elämäntilanteisiin ja palveluihin liittyviä ajatuksia osallisuudesta!