Toimintamme

Hyvinkään Pelastakaa Lapset ry, paikallisyhdistys on toiminut Hyvinkäällä jo vuodesta 1960. Tuemme toiminnassamme Hyvinkään kaupungin- ja lähinaapurikuntien lapsia, sekä omaa elämää aloittelevia nuoria ja heidän perheitään. Paikallisyhdistyksemme on osa valtakunnallista ja kansainvälistä Pelastakaa Lapset kansalaisjärjestöä. Yhdistyksemme on mukana Eväitä Elämälle – ohjelmassa. Tällä ohjelmalla me tuemme syrjäytymisvaarassa olevien lasten harrastamista.
Teemme yhteistyötä Hyvinkään kaupungin sosiaalitoimen, Hyvinkään seurakunnan diakoniatyön sekä Hyvinkään kaikkien muidenkin hyvää tekevien yhdistysten kanssa.
Lahjoitamme keväisin Hyvinkään eri koululle stipendejä. Järjestämme lastentapahtumia mahdollisuuksien mukaan.
Joka vuoden marraskuussa juhlimme Lasten Oikeuksien viikkoa järjestämällä ennakkotapahtuman, seuraa ilmoittelua Facebookissa, Instagramissa ja Tapahtumat- välilehdellä. Myönnämme myös vuosittain diplomin Vuoden lapsiystävällisestä teosta.
Liity yhdistyksemme jäseneksi ja tule mukaan toimintaamme!
Otamme mielellämme vastaan uusia ideoita ja ajatuksia toimintamme kehittämiseksi. Pienikin panos on tärkeää. Tarvitsemme Sinua, jotta voimme jatkaa yhdistyksemme toimintaa paikkakuntamme lasten ja nuorten apuna. Tällöin kauttamme pääset vaikuttamaan myös paikallisten lasten ja nuorten hyvinvointiin. Siis ilmoittaudu ja ota yhteyttä, niin kerromme lisää!
Otamme mielellämme myös rahalahjoituksia. Tilimme numero on FI75 4260 0010 4440 13.
Yhdistyksemme toiminta-alue on Hyvinkää, Nurmijärvi, Rajamäki, Riihimäki, Mäntsälä ja Hausjärvi. Hallitus kokoontuu kuukausittain kesätaukoa (kesä-heinäkuu) lukuun ottamatta.
Yhteystiedot
Ota yhteyttä yhdistyksen hallituksen yhteyshenkilöihin. Vastaamme yhteydenottoihin mahdollisimman pian.
YHDISTYKSEN VASTUUHENKILÖT VUONNA 2023:
Puheenjohtaja/ harrastustuet
Tauriainen Anja
puh. +358 505013175
anja.tauriainen@gmail.com
Taloudenhoitaja ja varapuheenjohtaja:
Tikka Meri-Tuulia
Sihteeri:
Ojala Tiia-Mari
Yhteydenotot sähköpostitse: hyvinkaa@pelastakaalapset.net
Yhdistyksen hallitusjäsenet vuonna 2023:
Hautakangas Marja
Lanttola Kaisa
Ojala Tiia-Mari
Tauriainen Anja
Tikka Meri-Tuulia
Varajäsen: Soikkeli Marja