Tuleeko maskilakosta maskipakko?

Osuihan se minuunkin, maskien ostohysteria. Pakkasin muutama viikko sitten kaupan ostoskärryyn vaivihkaa pari pakettia markettimaskeja, kuin keväistä vessapaperia konsanaan. Kaiken varalle.

Kotona mietin, milloin niitä käyttäisin? Mitähän kaikki muut ajattelevat, jos laitan maskin naamalleni, kun eihän niitä kukaan juuri käytä! Pyörittelin paketteja keittiön pöydällä viikon, jos toisenkin ja laskeskelin sopivaa h-hetkeä henkilökohtaisen maskipakkoni käynnistämiseksi. Ehkäpä sitten, kun lähtisin kauppareissulle tai käyttäisin bussia.

Itse teko oli varsin suunnitelmallinen. Seisoin esimerkillisesti kaupan edessä rohkeutta uhkuen ja taisin olla viittä vaille somettamassa kuvineen kaikkineen. Kaivoin taskustani kertakäyttöisen kasvomaskin laittaakseni sen naamalleni. Lopulta seisoin liukuportaissa maski väärinpäin. Nappasin maskin kasvoiltani hygieniaohjeet onnellisesti unohtaen ja käänsin suojan oikeinpäin. Ja kas, korvan taakse tarkoitettu kuminauha katkesi. Se siitä maskista. Esimerkillinen kauppaan meno muuttui ”näkiköhän kukaan” -tuumailuksi. Seuraava maski olisi sitten kangasmaski.

Viime ajat ovat olleet kesähelpotuksen jälkeen valmistautumista syksyn koronakoitoksiin. Nyt puhutaan maskisuosituksesta julkisissa tiloissa ja joukkoliikenteessä. Samalla kuulen kentältä huolipuhetta maskien kalleudesta. Siitä, miten keväällä kuritetut vaikeassa asemassa olevat lapsiperheet laskevat rahan riittävyyttä; miten raha riittävät ruokaan, jos maskisuositus tulee? Miten voi liikkua, jos ei ole maskeja? Miten päästä töihin, kouluun, virastoihin? Perheiden huoli ei nouse tyhjästä. Maskisuosituksen toteutus voi olla perheelle taloudellinen katastrofi.

”On yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä olla pohtimatta, kuinka maskit oikeasti varmistetaan kaikkien käyttöön yhdenvertaisesti.”

Jokainen meistä haluaa huolehtia terveydestään. Onko kaikilla siihen mahdollisuus? Korona on opettanut sen, että hyvinvointierot myös Suomessa korostuvat poikkeusaikoina. Eniten arjen häiriötiloista, poikkeusoloista ja kriiseistä ylipäätään kärsivät ne, joilla on haasteita normaaliaikoina. Jokaisen meistä on huolehdittava pandemian kaltaisessa tilanteessa myös läheisten hyvinvoinnista ja terveydestä. On yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä olla pohtimatta, kuinka maskit oikeasti varmistetaan kaikkien käyttöön yhdenvertaisesti.

Maskien käyttöä on nyt korkea aika ryhtyä opettelemaan, väärinpäin ja oikeinpäin, naruja katkomatta. Eniten toivoisin kuitenkin sitä, että jokaisella meillä Suomessa olisi mahdollisuus turvalliseen arkeen. Maskin käyttö ei saa jäädä perheen tulotasosta kiinni. Ehkä otsikoksi olisi pitänyt sittenkin valita: ”Siitä puhe, mistä puute”.


Riitta Kauppinen
kansalaistoiminnan ja vaikuttamistyön johtaja
Pelastakaa Lapset