Lapsilta opittua

Luottamus on tärkeää, että tulee sellainen olo, että joku on sun puolella, totesi eräs lapsi. Sellainen olo tulee lasten mukaan siitä, että joku kysyy, kuuntelee, yrittää ymmärtää ja uskoo mitä kerrot.

Olemme tavanneet noin sata 3 –12-vuotiasta lasta keväällä Pelastakaa Lapset ry:n Arjesta voimaa -hankkeen piloteissa päiväkodeissa, hyvinvointikeskuksessa ja erilaisten palveluiden piirissä yhdessä upean yhteistyöverkostomme kanssa. Pilottien kautta tavoitamme lasten ja heille tärkeiden aikuisten näkökulmia siihen, mikä luo ja mahdollistaa hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemuksia erilaisissa yhteisöissä.

Mitä olemme oppineet tähän mennessä?

Jo pienet lapset ovat kertoneet monin tavoin ajatuksiaan. Esimerkiksi päiväkodeissa 3 – 6-vuotiaat lapset ovat innokkaasti kertoneet ratkaisuehdotuksiaan siihen, miten päiväkodin haastavat tilanteet voisi ratkaista niin, että kaikille osapuolille jäisi ilomieli: jos lapsi ei esimerkiksi halua pukeutua ja aikuinen haluaa, että lapsi pukee, voi lasten mielestä vaikka kutittaa. Kutittaminen ei kuitenkaan lapsista toimi kaikissa tilanteissa, esimerkiksi silloin, jos päiväkotiin tulo harmittaa. Silloin aikuisen täytyy lohduttaa ja ottaa ensin syliin.

”Lasten omia tulkintoja asioille on pysähdyttävä kuuntelemaan, jotta emme tee virheellisiä oletuksia.”

Myös lasten omia tulkintoja asioille on pysähdyttävä kuuntelemaan, jotta emme tee virheellisiä oletuksia. Esimerkiksi yksin oleminen tai yksinäisyys on lasten mielestä hyvä asia trampoliinilla tai pomppulinnassa. Sen sijaan silloin, kun jää ulkopuolelle porukasta eikä pääse leikkiin, yksinäisyys sattuu sydämeen. Ystävä voi olla leikkikaveri, veli, äiti, lemmikki tai päiväkodin kasvattaja. Tärkeä taito on esimerkiksi leluilla leikkiminen, puuhun kiipeäminen tai suosikkijoukkueen kannattaminen.

Lapset ovat yksilöitä siinä missä aikuisetkin, emmekä voi kysymättä ja kuuntelematta määritellä asioita, joissa lapset haluavat olla mukana. Ero on lastenkin juttu, vaikka välillä aikuiset sanoo, että se on niiden asia, totesi eräs lapsi ponnekkaasti yhteiskehittämisen päivässä. Rakkaus, oikeudenmukaisuus ja ympäristöasiat ovat tulleet esille päiväkoti-ikäisten lasten esiin nostamina tärkeinä asioina.

Lapsilla on myös yksilöllisiä tekemisen ja osallistumisen tapoja, joille tulee jättää tilaa. Eräässä tapaamisessa pyysimme 5-vuotiaita lapsia piirtämään ”Tällainen minä olen”-taulut. Jotkut lapset kirjoittivat, piirsivät ja kertoivat samalla selkeästi mistä tykkäävät ja eivät tykkää ja millaisia ovat. Yksi lapsista piirsi koko tuokion ajan hiljaisena isoa kuvaa ja kysyttäessä vastasi, ettei tiedä mikä siitä tulee. Tapaamisen lopussa hän ilahtuneena esitteli sen meille: katsokaa miten hieno kone! Teosta ihastellessamme selvisi, että lapsi tykkää koneista, isin kanssa rakentelusta ja haaveilee keksivänsä superhienon koneen. Aikuismieli ehti aiemmin jo pohtia, ymmärsikö hän tehtävänannon tai vastasiko siihen.

”Lasten kuunteleminen ei tarkoita aikuisen vastuusta luopumista.”

Meidän on myös oltava kiinnostuneita niistä merkityksistä, joita lapset toiminnalleen antavat; erityisen kiinnostuneita silloin, kun toiminta herättää huolta tai ennakkoluuloja. Kevään aikana olen oppinut esimerkiksi, että Fortniten pelaaminen vaatii reaktionopeutta, näppäryyttä, rakentamistaitoja ja on kivaa, koska siinä voi kehittyä. Kauppakeskuksessa hengailun motiivi voi olla se, että haluaa olla lähellä muita. Kiinnostuksen osoittaminen lapselle tärkeään asiaan ja merkitykseen, jonka lapsi itse toiminnalleen antaa, avaa oven tunnistaa tarpeita ja kyvykkyyttä sekä tutustua syvemmin. Olen joutunut heittämään ennakkoluulojani romukoppaan ja toisinaan päätynyt käymään tärkeitä keskusteluja, jotka ovat opettaneet minulle ja toivottavasti myös lapsille yhdessä elämisen taitoja. Lasten kuunteleminen ei suinkaan tarkoita aikuisen vastuusta luopumista: lapset ovatkin toivoneet läsnäoloa, huomiota, tukea ja myöskin aikuisten puuttumista.

Lasten kohtaamiset ovat kannustaneet heittäytymään ja opettaneet, mikä merkitys lasten aloitteisiin tarttumisella ja aidolla kiinnostuksen osoittamisella on. Mä voin opettaa sut pelaamaan pöytäjalkkista! Arvaa mitä: mä söin viikonloppuna jätskin! Tutustua ja kehittää voikin skeittirampin reunalla tai välipalan lomassa ja keskustelun voi aloittaa puhumalla lempijäätelöistä. Onkin tärkeää lähteä liikkeelle niistä asioista, joista lapsi itse haluaa kertoa. Useimmiten palautteen saa lapsilta innostuneisuutena ja haluna osallistua myös omiin ehdotuksiin.

Lapset ovat piloteissamme näyttäytyneet aktiivisina toimijoina, ratkaisuehdotusten tekijöinä sekä yksilöinä, joilla on erilaisia mielenkiinnon kohteita, tarpeita ja taitoja. Lasten toimijuuden ja osallisuuden vahvistaminen haastaa kuitenkin aikuismieltä sekä totuttuja toimintatapojamme ja vaatii erityistä huomion kiinnittämistä.

Jokainen lapsi ansaitsee tulla näkyviin itselleen tärkeiden ihmisten silmissä kokonaisena: sekä tuen ja huolenpidon tarpeinensa että kyvykkyytensä ja toimijuutensa kautta. Omatkin lapsuudenkokemukseni päihdekuntoutuslaitosten käytävillä muistuttavat siitä, että paikalla voi olla, ilman että tulee nähdyksi tai osallisena asioissa, joissa ei haluaisi. Samalla ne muistuttavat siitä merkityksestä, joka lyhyelläkin kohtaamisella voi olla; silloin kun joku kysyy, kuuntelee, yrittää ymmärtää ja uskoo.

Arjesta voimaa-hankkeen sekä tämän blogin viitekehyksenä on myönteinen tunnistaminen, lue aiheesta lisää täällä »

Blogissa tulee esiin myös Elina Stenvallin väitöskirjan mukainen ymmärrys osallisuudesta, lue lisää täällä »

Tutustu tarkemmin Arjesta voimaa -hankkeeseen täällä »

Reetta Kalliomeri
hankesuunnittelija
Arjesta voimaa -hanke
Pelastakaa Lapset