JouluManteli tuo tänäkin vuonna avun ja läsnäolon nuorille

Suurelle osalle suomalaisista joulu merkitsee aikaa, jolloin saa juhlia, rauhoittua ja viettää aikaa läheisten seurassa. Monille joulu on tänä vuonna kuitenkin hyvin uudenlainen, sillä sukua tavataankin videoyhteyksin, ja perinteisiä tapahtumia seurataan netin välityksellä.

Mieluisa joulu ei ole kaikille nuorille mahdollista, vaan siihen saattaa liittyä ahdistusta ja yksinäisyyttä. Olen yksi niistä, joka nuorena sai tukea JouluMantelista. Kotielämästä oli tullut minulle lapsena epävarmuuden varjostama. Mitä lähemmäs joulua tultiin, sitä enemmän ahdistus ja turvattomuuden tunne nousi esille. 

Aattoon mennessä teki vain mieli huutaa tai olla olematta. Kun vihdoinkin uskalsin teini-iässä liittyä chattiin, vain muutaman sanan vaihto sai rauhoitettua mieltäni. Nyt aikuisena, vapaaehtoisen roolissa olen niin kiitollinen siitä, että pääsen viettämään jouluni JouluMantelissa antamassa sen, mitä itsekin sain siellä kokea.

Mennyt vuosi on ollut nuorille vaikea

Tänä vuonna tilanne on erityisen haastava, sillä koronatilanne on varjostanut jokaista lasten ja nuorten elämänaluetta. Keväällä koulut olivat kiinni, harrastuksia on joko peruttu tai siirretty etätoiminnaksi ja pahimmillaan sosiaaliset kontaktit ovat puuttuneet viikkojakin putkeen.

Monet näistä nuorista ovat löytäneet tiensä Netariin, jossa he ovat saaneet tukea ja apua kahdenvälisestä chatista tai päässeet viettämään aikaa ohjaajien ja muiden nuorten kanssa mm. Momiossa ja Discordissa. Keskustelemaan nuori pääsee turvallisesti joko anonyymisti tai nimimerkin takaa, alustasta riippuen.

Joulunakaan ei tarvitse jäädä yksin

JouluManteli pitää huolen siitä, ettei nuorten tarvitse jäädä yksin joulunakaan. Joukko Pelastakaa Lasten työntekijöitä ja moninainen, koulutettu porukka vapaaehtoisia ovat läsnä aattona eri muodoissa pitkin iltaa – Twitch-pelistriimeissä, ryhmäkeskusteluissa Momiossa ja Discordissa sekä kahdenvälisessä chatissa. Näihin kaikkiin on nuori tervetullut juttelemaan pidempäänkin tai vaikka vain moikkaamaan. Aiheet voivat olla mitä tahansa joulunvieton ja arkielämän väliltä. Ohjaajat ovat paikalla juuri nuorten omia tarpeita varten.

Kokemus välittävästä läsnäolosta voi pelastaa nuoren koko joulun!

Elina Kuisma

verkkovapaaehtoinen

Pelastakaa Lapset ry