Sanna, Joensuu

sannankuva

”Tulin mukaan toimintaan yhteisöpedagogi-opintojeni (AMK) myötä. Joensuun Pelastakaa Lapset ry hallinnoi MINÄ OLEN TÄRKEÄ -projektia, jossa järjestetään pienryhmätoimintaa yksinäisille ja sosiaalisissa taidoissa tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Toimin pienryhmän ohjaajana, jonka jälkeen toteutin projektiopinnot sekä tein opinnäytetyön Joensuun yhdistykselle. Opintojen loppuvaiheilla minut houkuteltiin hallitukseen ja valittiin puheenjohtajaksi.

Valmistumisen jälkeen työllistyin Kiteen kaupungille nuoriso-ohjaajaksi. Yhtenä vastuualueena on yhteistyö 3. sektorin kanssa. Teemme mm. yhteistyötä Kesälahden Pelastakaa Lasten paikallisyhdistyksen kanssa yhteisten tapahtumien myötä ja tuemme paikallisyhdistyksen järjestämiä kesäretkiä huvipuistoon.

Lisäksi olen ollut 2 vuotta Itä-Suomen edustajana liittovaltuustossa ja liittokokous valitsi minut myös uudelle kaudelle. Mukana olen toiminnassa, koska koen, että minulla on jotain annettavaa tälle yhdistykselle. Monesti aika ei riitä kaikkeen toiminnassa mukana olemiseen, mutta onneksi on muitakin toimijoita, niin ei kaikkeen tarvitsekaan ehtiä.”

Laura, Helsinki

laurankuva

”Joulukuussa 2014 eksyin sattumalta vapaaehtoistoiminnan messuille. Olin pitkään mielessäni vaalinut ajatusta yhteisöllisemmästä Helsingistä, ja halusin antaa asialle oman panokseni. En vaan vielä ollut löytänyt omaa tapaani auttaa ja osallistua. Nähdessäni tutun punaisen logon palaset loksahtivat paikoilleen. Muistin kaiken itse lapsena saamani avun. Tulen vaatimattomista oloista, ja Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta saamani oppikirjat mahdollistivat lukio-opintoni. Täytin jäsenhakemuksen. Sittemmin minuun oltiin yhteydessä ja pyydettiin mukaan Helsingin jäsenyhdistyksen hallitustoimintaan. Sillä tiellä olen.

Teen paljon myös muunlaista vapaaehtoistoimintaa. Olen itse saanut apua ja minulla menee hyvin. Nyt onkin kunniatehtäväni antaa apua sitä tarvitseville. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että kansalaistoiminnan kautta annettu tuki todella menee perille ja voi muuttaa elämiä. Ilman järjestömme tukea en ehkä olisi matkalla juristiksi. Koska yhdessä olemme enemmän.”

Saara, Kemijärvi

saarankuva

”Ystävä pyysi mukaan, kun oli itse muuttamassa pois paikkakunnalta ja jäämässä pois toiminnasta. Liityin Pelastakaa Lasten jäseneksi ja aika pian tulin valituksi myös luottamustehtäviin.

Pelastakaa Lapset on imagoltaan luotettava, sen lipun alla uskallan toimia. Ei ole koskaan sellainen olo, että varat menis muuhun kuin siihen toimintaan, mihin ne on tarkoitettu. Toiminta on ollut tarpeeksi läpinäkyvää aina. Meidän yhdistyksen porukka on ollut aivan mahtavaa. Ne ihmiset, jotka toimii paikallisyhdistyksissä on sellaisia, että aina on saatu paljon aikaan pienelläkin porukalla.

Meidän kanssa on mukava toimia, ollaan mutkattomia, on sellaista aitoa auttamisen halua. Eväitä Elämälle -ohjelma on hyvä tapa toimia, siinä pääsee konkreettisesti auttamaan lähiseudun lasten ja perheiden arkea.

Perinteisesti ollaan mukana vuotuisessa lasten tapahtumassa ja se on aina yhtä mukavaa. Itse olen sellainen hetkeen tarttuva ja projektiluonteiset jutut on minun juttuja. Lapsuudelle arvo -kampanja oli semmoinen, mihin tartuin ja se oli tosi mukava. Vastaanottokeskuksen Lapsiystävällinen tila -toiminta on ollut tosi antoisaa, ne on niin hellyttäviä ne lapset, ei sille voi mitään.”

Pete, Helsinki

petenkuva

”Lähdin mukaan PeLan toimintaan vuonna 2011 kuukausilahjoittajana. Kuten monessa muussakin hyvässä asiassa, kasvaa nälkä syödessä. Vuoden parin sisällä huomasin olevani mukana Helsingin paikallisyhdistyksen hallitustoiminnassa sekä kouluttautuneeni tukihenkilöksi. Tällä hetkellä olen Helsingin paikallisyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, liittovaltuuston jäsen sekä tukihenkilö.

Vapaaehtoistyö Pelastakaa Lapsissa on tuonut minulle hienoja tuttavuuksia, arvokkaita näkökulmia maailmaan ja konkreettisia mahdollisuuksia vaikuttaa lasten elämään. Kaikki nämä vain muutaman tunnin panostuksella kuukaudessa! Tässä voin sanoa rehellisesti, että parempaa panos-tuotos –suhdetta saa hakea.

Pelastakaa Lasten toiminnassa itselleni tärkeitä arvoja ovat olleet puolueettomuus ja sitoutumattomuus. Toiminnan taustalla vaikuttimena onkin vain vahva tahto tarjota lapsille ja nuorille parempia mahdollisuuksia elämään, tasa-arvoisesti. Näin kirkkaaseen tavoitteeseen on helppo sitoutua kenen tahansa. Vaimoni olenkin saanut mukaan ja tyttärenikin on käynyt jo ensimmäisessä jäsenillassaan!”

Birgitta, Hyvinkää

birgitankuva

”Olen Birgitta, kahden teinitytön äiti. Olen Hyvinkään paikallisyhdistyksen hallituksessa ja myös sihteeri. Liityin jäseneksi tämän vuoden maaliskuussa. Haluan olla aktiivisesti mukana vaikuttamassa Hyvinkäällä nuorten ja lasten asioihin.

Meillä on mukava porukka hallituksessa.  Pidämme 18.6. Hyvinkään torilla tapahtuman, missä jaamme lapsille ilmapalloja. Lisäksi pidämme samalla kirpputoria. Samalla olemme hankkimassa uusia jäseniä joukkoomme. Mukaan tulee myös teinityttöni auttamaan.

Vapaaehtoistyö on minulle tärkeää, koska siinä saa tehdä hyvää toisille ja itselle.  Olen mukana vapaaehtoistyössä myös muualla. Minulle vapaaehtoistyö on tärkeä tapa auttaa. Se tuo henkistä mielihyvää. Elämässä on tärkeää löytää omat jutut ja tää on mun juttu, jota haluan tehdä.

Tule mukaan – tehdään yhteistä hyvää – yhdessä pystymme auttamaan paremmin.”

Päivi, Iisalmi

Paivi

”Lähdin mukaan yhdistyksen iltaan anoppini pyynnöstä. Aika pian koukutuin tärkeään toimintaan. Mitä enemmän olen perehtynyt järjestön toimintaan, sen vakuuttuneempi olen sen monipuolisuudesta ja mahdollisuuksista huomioida vaikeissa olosuhteissa eläviä lapsia.

Lasten auttaminen monin eri tavoin on mielestäni vähän kuin puutarhanhoito, jo taimia istuttaessaan ja lannoittaessaan näkee sielunsa silmillä nuo kasvit kukkivina ja satoa tuottavina. Samoin kuvittelen usein mielessäni sen maailman, jota koulutetut, terveet ja ihmisoikeuksia ja ympäristöä kunnioittavat nuoret rakentavat tuleville sukupolville. Se kuva on niin hieno, etten anna minkään kyynikoiden sitä rikkoa!

Me vapaaehtoiset saamme voimia ja uskallusta toteuttaa ideoitamme ja ajatuksiamme, onhan työmme takana myös iso joukko koulutettuja ammattilaisia!”

Eeva, Kuopio 

”Olen koko työurani ajan toiminut työssäni lasten parissa, sosiaalityöntekijänä. Olin jo kauan miettinyt, mihin lastensuojelujärjestöön liittyisin sitten, kun jään eläkkeelle. Työelämä lasten parissa oli ohi ja nyt oli aika ryhtyä toimimaan vapaaehtoisena lasten hyväksi. Äitini oli toiminut Kuopion Pelastakaa Lapsissa vuosikausia ennen kuolemaansa. Olen siis toisen polven pelalainen.

Toimin Kuopion yhdistyksessä varapuheenjohtajana ja osallistun mahdollisuuksien mukaan hallituksen kokouksiin sekä erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Olen ollut apuna myyjäisten ja kirpputorien pitämisessä.

Olen erityisen iloinen siitä, että lapsenlapseni Eemeli on kiinnostunut Pelastakaan Lasten ”tatuointimerkistä”. Olin kokeillut käteeni, miltä tatuointi tuntuu. Eemeli kysyi, mikä merkki mummilla on kädessä. Kerroin, että mummi kuuluu Pelastakaa Lapset -yhdistykseen ja siellä mummi on pelastamassa lapsia. Pian Eemeli muistikin merkin nähdessään, että mummi pelastaa lapsia. Eemelin äiti totesi tähän, että mummi pelastaa joskus äidinkin, kun äiti tarvitsee apua. Näin on saatu Pelastakaa Lasten siemen kasvamaan jo pienen, kohta kolmevuotiaan pojan mieleen.”

Tupu, Kuopio

”Oli vuosi 2009, kun huomasin, että elämästäni puuttuu jotain. Olin yksinäinen ja aivan tyhjänpäällä. Kun serkkuni pyysi minua mukaan Pelastakaa Lapset yhdistykseen, lähdin mukaan, enkä ole sitä katunut.

Olen saanut uusia ystäviä ja elämääni tarkoituksen lasten ja vanhusten parissa.

Käyn viikoittain käsityökerhossa palvelutalo Lepolassa, jossa Kuopion Pelastakaa Lapset ry pitää kokoontumisensa. Yksi vanhus kannustaa meitä kävijöitä sanoen: ”Miten te jaksatte ja miten paljon teitä odotetaankaan tiistaisin.” Vastaus on: ”Tämä on tärkeää myös meille. Kun antaa vähän niin saa itse paljon.”

Sama koskee myös lapsiin. Olen mukana perhekahvilassa, jossa leikitämme lapsia, jotta äidit voivat nauttia kahvia ja vaihtaa kuulumisia toisten äitien kanssa.

Kaikki lapsille suunnatut tapahtumat ovat lähellä sydäntäni. Lapset tarvitsevat meitä.

Olen ollut mukana Lasten oikeuksien päivässä, puistotapahtumissa, liikekeskuksissa ja torilla. Kaikissa näissä on ollut lapsille suunniteltua ohjelmaa.

Toivon kaikille hyvää elämää liittymällä Pelastakaa Lapset yhdistykseen. Sieltä saa yllättävän paljon voimavaroja elämää varten.”