Turvattomuuden kokemukset painavat liian monen lapsen mieltä

Turvattomuuden kokemukset painavat liian monen lapsen mieltä

Miltä tuntuisi, jos oma naapurusto ei olisi turvallinen? Jos tarvitsisi pelätä bussissa? Jättäisitkö kulkematta bussilla tai liikkuisitko ehkä vain tiettyinä, turvallisiksi katsominasi kellonaikoina? Kertoisitko peloistasi jollekin?

Nämä kysymykset ovat arkipäivää monelle lapselle ja nuorelle – turvattomuus näkyy ja tuntuu elämässä eri tavoin. Aihetta selvitettiin Pelastakaa Lasten tämän vuoden Lapsen ääni -kyselyssä, johon 12-17-vuotiaat vastaajat eri puolilta Suomea kertoivat ajatuksiaan ja kokemuksiaan.

Kokonaiskuva näyttää melko hyvältä, sillä 80 % kaikista vastaajista kertoi kokevansa olonsa turvalliseksi. Kun raapaistaan vähän pintaa syvemmälle, näkymä muuttuu: turvallisuuden kokemukset käyvät harvinaisemmiksi niiden vastaajien keskuudessa, jotka määrittelivät itsensä kuuluvaksi matalatuloiseen perheeseen, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön tai kansalliseen tai etniseen vähemmistöön.

Monelle meistä koti on tärkeä, turvallinen paikka, jossa voi rauhoittua ja olla oma itsensä. Myös suurin osa kyselyyn vastanneista nimesi kodin kaikkein turvallisimmaksi paikaksi. Tuntuu pahalta, että joillekin lapsille asia oli kuitenkin päinvastainen.

Oloni sai turvalliseksi, että tiedän ettei kukaan voi tehdä enää minulle pahaa kun on oma koti (asun siis yksin)”, kuvaili eräs vastaaja.

Myös toukokuussa julkaistussa, koronavuotta käsitelleessä Lapsen ääni -raportissa kodin ilmapiiri ja riitely nousivat esiin lasten vastauksissa. Vastaajat kertoivat riitelyn vaikuttaneen mm. etäopintojen sujuvuuteen. Joillekin etäopetukseen siirtyminen tarkoitti sitä, että ”ei pääse päiväksi pois kodin painostavasta olotilasta.” Vastauksista kävi ilmi, että koulun merkitys turvallisena paikkana korostuu, kun kotona on vaikeaa.

Kodin lisäksi muut paikat ja tilat vaikuttivat turvallisuuden kokemuksiin. Moni kyselyyn vastanneista kertoi harrastusten tuntuvan turvallisilta paikoilta, julkiset kulkuneuvot ja -tilat sen sijaan turvattomimmilta. Hälyttävää on, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajista vain 12% koki olonsa turvalliseksi julkisissa kulkuneuvoissa ja 16% julkisissa tiloissa. Etnisen taustan tai kansallisuuden perusteella vähemmistöön kuuluvilla luku oli molemmissa kohdissa 13%.

Netin ja sosiaalisen median koki turvalliseksi reilu 30 % vastaajista. Luku tuntuu alhaiselta, etenkin kun miettii, kuinka paljon digitaalisissa ympäristöissä vietetään nykyään aikaa. Kuten monissa muissakin asioissa, myös tässä turvattomuuden tuntemukset olivat yleisempiä matalatuloisiin perheisiin sekä vähemmistöihin kuuluvilla lapsilla ja nuorilla. Samansuuntaisia huomioita tehtiin myös toisessa, syyskuussa julkaistussa Pelastakaa Lasten selvityksessä: haavoittuvassa asemassa olevat lapset ovat haavoittuvampia myös digitaalisissa ympäristöissä ja esimerkiksi lapset, joiden perheessä on taloudellisia huolia, kohtaavat verkossa enemmän ahdistavia ja ikäviä tilanteita.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Itselläni päällimmäinen ajatus on se, että liian monella lapsella ja nuorella on arjessaan turvattomuuden kokemuksia, jotka voivat pelottaa, huolettaa, ahdistaa ja lamaannuttaa. Liikkuivatpa lapset busseissa, junissa, julkisissa tiloissa tai digitaalisissa ympäristöissä, on heidän voitava kokea olonsa turvalliseksi.

Ajattelun aihetta antaa myös se, kuinka paljon kuulemme ja otamme lapsia ja nuoria mukaan, kun suunnittelemme esimerkiksi asuinalueita, julkisia tiloja tai julkista liikennettä. Osaammeko me aikuiset katsoa turvallisuuden kysymystä lasten näkökulmasta? En usko, että ainakaan täysin, vaikka meillä ehkä joitain aavistuksia onkin. Pidänkin tärkeänä, että eri ikäiset ja erilaisissa tilanteissa olevat lapset ja nuoret pääsevät mukaan vaikuttamaan, heidän ajatuksiaan kuullaan ja niitä otetaan huomioon.

Lopuksi ajattelen, että on todella hienoa, että iso osa lapsista ja nuorista kokee olonsa turvalliseksi. Samalla kuitenkin ajattelen, että tämä ei riitä. Emme saa tyytyä siihen, että valtaosalla menee hyvin. Oikeus turvalliseen elämään tulee toteutua jokaisen lapsen kohdalla.

Aino Sarkia, lapsiköyhyysasiantuntija, Pelastakaa Lapset ry,

TUE TYÖTÄMME SYRJÄYTYMISEN EHKÄISEMISEKSI