Sijaisvanhemmat: Kirsi ja Juha

Sijaisvanhemmat: Kirsi ja Juha

”Pesueestamme puuttui juuri tämä yksi lapsi ja hän tuli sijoitettuna”

Ryhdy sijaisvanhemmaksi

”Meillä oli kolmannen lapsen syntymän jälkeen sellainen tunne, että vielä yksi lapsi. Siitä se ajatus sijaisvanhemmuudesta lähti. Meillä on Juhan kanssa terve parisuhde, joten siltä osin meidän ei tarvinnut miettiä neljättämme.

Jonkinmoiset kasvukivut sijoitettu lapsi tuo perheeseen. Ne ovat varmaan jokaisella vanhemmalla omansalaiset. Pelastakaa Lapset ry:n valmennuksessa painotettiin, ettemme me voi tehdä lapsen eteen ihmeitä. Sisäistimme ajatuksen, että annamme lapselle tämän elämänvaiheen meidän luonamme ja pidämme hänestä huolen kaikin mahdollisin tavoin. Mutta koko hänen elämänkaarestaan emme voi ryhtyä vastuuseen, kuten emme biologisten lastemmekaan.

Kaltoin kohdeltu kuopuksemme

Sandrassa näkyi kaltoinkohtelun oireisto, niin käytöksessä kuin tunteissa. Minun kasvuni kiintymykseen alkoi sellaisesta typerryttävän absurdista olosta, että istun pitämässä sylissä päivästä toiseen lasta, jota en edes tunne. Juhan tullessa töistä, pyysin, että pidä sinä välillä. Tyttö oli ollut niin heitteillä, ettei tiennyt kuin itse kehittämillään keinoilla tuotetusta lohdusta. Sen näki myös hänen kehostaan.

Ajan saatossa hän alkoi sisäistää kivun ja lohdun välistä eroa. Hän on ratkaissut tarpeensa niin, että hän halaa lempeästi, kuten neuvottu, mutta tarvitessaan väkevämpää otetta, kysyy: ”Voisimmeko halata pikkuisen kovaa”. Silloin halaamme lujasti.

Vahva tuki teki meistä vahvan yksikön

Kuullessani, miten yksin monet sijaisperheet ovat jääneet, en ole edes kehdannut kertoa, miten vahvasti tuetun alun me saimme. Sosiaalityöntekijän lisäksi meillä kävi kotona perheohjaaja, joka auttoi meitä useampia tunteja viikossa joka kuukausi.

Muistan vaiheen, kun musertava suru Sandran kohtalosta iski minuun. Suru murtautui esiin aivan yllättäen. Kävin korjaamassa lapsen peittoa, kuten muidenkin lasten, ennen kuin menin itse nukkumaan, ja siinä, hänen nukkuvia kasvojaan katsoessani tajusin, miten valtavan suloinen hän on.

Valvoin sen yön. Eikä perheohjaaja päässyt sinä aamuna eteistä pidemmälle, kun olin jo yöpuvussa hänen kaulassaan, ja puhuin ja puhuin pois tunnemyräkkääni. Hän kuunteli talvitakki yllään ilman mitään kiirettä. Rauhoituttuani lähdimme keittämään kahvit. Kävin läpi kaikki klassisen surutyön vaiheet.

Meidän sijaisvanhemmuuttamme tuettiin Pelastakaa Lasten taholta niin osaavasti, että meistä tuskin enää koituu kuluja. Asia kuin asia on puhuttu ajallaan ja perin pohjin perheohjaajan tai sosiaalityöntekijän kanssa. Perheohjaajan ammattitaidosta kertoo sekin, että, kun vanhin poikamme sai hymypatsaan, poika tuskin malttoi odottaa perheohjaajan tuloon saadakseen esitellä patsaan. Meidät on koko perhe otettu tämän sijoituksen yhteydessä tasavertaisesti huomioon. Sijoitettu lapsi ei ole ollut keneltäkään pois, niin hän kuin me kaikki muutkin olemme olleet saama puolella.

Elämä on osin suhtautumisen kykyä

Sijaisperheeksi oppimisen tukeminen on myös lapsen biologisten vanhempien kohtaamisen tukemista. Sandralla on oikeus tavata äitiään, isäänsä ja isovanhempiaan. Tavoitehan on, että me aikuiset kykenemme luomaan keskenämme toimivan suhteen. Ylemmyyden tunne ei kuulu tähän työhön. Sandralla on minusta lapsena oikeus kokemukseen, ettei ketään pidetä syypäänä. Elämä on nyt näin, ja kaikki ovat oman osaamisensa osalta parhaansa tehneet.

Elämme meidän tavallista arkea

Sandra kirii kaiken aikaa kehityksessä kiinni muita ikätovereitaan.

Kysyttäessä sanon, että perheeseemme kuuluu neljä lasta. Lasteni menoa katsellessa näen sisarusparven. Vanhemmat lapset ovat ottaneet tytön osaksi perhettä. Se, että olen saanut tunteiden käsittelyyn apua, saanut neuvoja suhtautumisessani lapseen, saanut konkreettista kotityöapua, kaikella tällä on ratkaisevan suuri merkitys sille, kuinka kiintymykseni alkoi itää ja kuinka tänä päivänä koen.

Minulle jokainen noista neljästä on tärkeä, kenenkään kohdalla en koe, että enemmän tai vähemmän, vaan jokainen lapsistani synnyttää minussa hellyyden tunteen.”

Perheenjäsenten nimet muutettu yksityisyyden suojelemiseksi. Teksti: Raili Mykkänen

Ryhdy sijaisvanhemmaksi