Videot

Pienempikuinkolme & Lapsen oikeudet ft. Deata, Eetu ja Roni

Roni Back, Eeddspeaks ja Deata selvittävät mitä se yhdenvertaisuus oikein ois?

Help.some

Help.some on mobiilisovellus, joka tarjoaa tietoa ja neuvontaa lapsille ja nuorille. Help.somen kautta nuori voi saada tietoa ja tukea esimerkiksi kiusaamis- ja häirintätapauksissa sekä rikosasioiden selvittelyssä. Sovellus on ilmainen.
Se tarjoaa yhteyden koulutettuihin ja luotettaviin aikuisiin.

Tutustu!

Läheltä tueksi -hankkeen työpajassa mukana olleet lapset työstivät videon aiheista, mikä on tärkeää, millainen on hyvä lapsuus, milloin minulla on hyvä olla ja miksi minua pitää kuunnella.

Unelmoin

Pelastakaa Lasten alaikäisten turvapaikkahakijoiden yksikössä asuvat nuoret unelmoivat tulevaisuudesta Suomessa.

Tukihenkilöstä ystäväksi Julialle

Julialla on ollut tukihenkilö jo joitain vuosia. Tukihenkilön luona he keksivät tehdä yhdessä videon siitä, millaista se tukihomma nyt sitten on.

Mielensä turvaamat

Dissosiaatio on eräs mielen suojakeinoista, jolla lapsi selviää itselleen käsittämättömistä kokemuksista. Aikuisiällä nämä lapsuudelle tärkeät turvamekanismit aiheuttavat omansalaisia haasteita. Kuinka dissosiaatio vaikuttaa, katso video.

Mistä lasten osallisuudessa on kyse?

Lastenkotitoiminnan päällikkö Anu Lehto kertoo, miten lasten osallisuus toimii ja millaisia vaikutuksia sillä saavutetaan. Ajatuksia lasten kanssa toimijoille.

Modernin sosiaalityön keinot

 Moderni perhehoitotyö sisältää enemmän vertaista kohtaamista. Pelastakaa Lasten sosiaalityöntekijä Taina Konttisen ajatuksia nykyaikaisista tavoista toteuttaa perhetyötä.

Adoptionjälkeinen tuki ei kysy ikää

Tiesitkö, että jokaisella adoptoidulla on oikeus ikään katsomatta saada adoptionjälkeistä maksutonta tukea? Videolla kerrotaan, millaista tämä jälkipalvelu sitten on.

Omahoitajuus

Lastenkodissa asuvalla lapsella on omaohjaaja. Pelastakaa Lasten lastenkoti Suvilinnan vastaava ohjaaja Kirsi Heiskanen kertoo, millaisesta työstä tässä on kysymys.

Sijaisvanhempien parisuhde

Petra ja Lasse Haaranen toimivat sijaisvanhempina. Lapsen toipuminen ja eheytyminen alkuperäisessä perheessä koetuista asioista nojaa pitkältä sijaisvanhempien keskinäisen suhteen ja yhteistyön laatuu. Petra ja Lasse pohtivat omia parisuhteensa huoltamisen keinoja.

Kuulluksi tulemisen tärkeys

Kouluttaja Pekka Holmin ajatuksia yhteistyön erilaisista muodoista, kulminaatiotilanteiden purkamisesta ja tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen päätymisestä. Taitoja esiin!

Vuorovaikutus

Vuorovaikutustaitoja voi oppia. Niitä ei kuitenkaan voi opetella ennen kuin tiedostaa olevansa parempien taitojen tarpeessa. Teatteri Stella Polariksen näyttelijät antavat esimerkkejä hyvistä ja huonoista tavoista toimia vuorovaikutustilanteissa.

Köyhän isän rikkinäinen itsetunto

Mitä muuta köyhyys on kuin rahattomuutta? Kirjailija Mathias Rosenlund puhuu suhteellisesta köyhyydestä Suomessa.

Ahdistuksen purkamisen keinoja

Psykologi, psykoterapeutti Johanna Blåfield miettii, miten lasta voisi auttaa pois ahdistuksen syövereistä.