Lauran tarina

Äidistäni tuli yksinhuoltaja ja työtön, kun olin seitsemänvuotias. Äiti rakasti meitä tyttäriään enemmän kuin mitään muuta, ja siksi minun oli vaikea pyytää häneltä mitään. Äidin ilme muuttui aina murheelliseksi, kun erehdyin esittämään hänelle jonkin toiveen, jonka toteuttamiseksi olisi tarvittu rahaa. Hänen kasvoiltaan oli luettavissa kipu siitä, että hän ei pysty vastaamaan lapsensa toiveeseen.

Värjöttelimme leipäjonoissa ja haimme ruoka-apua Pelastusarmeijalta. Päänsärkylääkkeen hankkiminen on yleensä itsestäänselvyys, mutta meille Burana-paketti oli iso investointi. Kavereiden synttärijuhlille en kehdannut mennä, koska minulla ei ollut varaa ostaa heille lahjaa. Piti aina keksiä jokin tekosyy, miksi en halunnut olla mukana.

Toden teolla köyhyys iski vasten kasvojani, kun menin kouluun. Se ei kuitenkaan estänyt minua unelmoimasta. Kun olin kuudennella luokalla, TV:stä tuli Ally McBeal -sarja, joka kertoi bostonilaisen lakitoimiston tapahtumista. Silloin päätin, että minusta tulee isona juristi. Kun innoissani kerroin unelmastani muille, minulle sanottiin, että joo joo, turisti korkeintaan.

Ymmärsin myös, että saavuttaisin unelmani vain kovalla työllä ja hyvällä koulumenestyksellä. Peruskoulun päättötodistuksessa keskiarvoni olikin 9,8. Kun sain kuulla pääseväni toivomaani lukioon, olin onneni kukkuloilla, mutta samalla myös murheen murtama. Millä rahalla hankkisin oppikirjat? Ei äidillä sellaisia rahoja olisi.

Samoihin aikoihin naapurini kertoi, että hänen tyttärensä sai kaikki lukiokirjat lapselleen Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Äiti päätti kokeilla onneaan ja täytti oppikirjahakemuksen. Myöntävä päätös pelasti unelmani. Tunsin, että perhettäni ei ollut hylätty. Meidänkin unelmilla oli väliä.

En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos en olisi saanut apua. Sain kaikki lukion oppikirjat Pelastakaa Lapset ry:ltä ja lopulta lukio-opintoni onnelliseen päätökseen. Olin sukuni ensimmäinen ylioppilas, ja jatkoin unelmani tavoittelua eteenpäin.

Seuraava askel olisi opinnot Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Käytin kaiken vapaaaikani pääsykokeisiin valmistautumiseen.

Vihdoin koitti maanantai, jolloin hyväksymiskirjeiden piti tulla. Eteisestä kuului kolahdus, ja riensin postiluukulle. Lattialla lepäsi paksu kirjekuori. Purskahdin itkuun. Olin sanaton, minusta tulisi kuin tulisikin juristi.

Nyt olen oikeustieteen notaari ja tavoittelen oikeustieteen maisterin tutkintoa. Opintojen ohella työskentelen lakiasiaintoimistossa.

Olen kiitollinen kaikille lahjoittajille, joiden avulla elämäni sai täysin uuden suunnan. Itse apua saaneena toivon sydämeni pohjasta, että jokainen köyhän perheen lapsi saisi saman mahdollisuuden kuin minä.

Laura Varjokari
Oikeustieteen notaari

AUTA KÖYHIÄ LAPSIA SUOMESSA

Osallistu joulukeräykseen