Kotina lastenkoti

Kotina lastenkoti

Nadja sijoitettiin pois kotoa vuoden ikäisenä. Pelastakaa Lasten lastenkotiin hän saapui kuusivuotiaana. Oman elämän kynnyksellä hän pohtii, onko laitos koti.

Teksti: Raili Mykkänen

ALLEKIRJOITA VETOOMUS LASTENSUOJELUN PUOLESTA >>

”Haluaisin jo omilleni, itsenäistyä”, sanoo Nadja, 17. Hän sanoo naurahtaen tulleensa vanhemmiten ärhäkkääksi omista oikeuksistaan. ”En tahdo yhtään hyväksyä, että minun sanan päälle kävellään. Temperamentistani huolimatta haluan myös tulla kuulluksi.”

Näin rohkeasti itsestään tietoinen Nadja ei suinkaan ole aina ollut. Sosiaalinen rohkeus ja ihmisten seurasta iloitseminen ovat seurausta terapiasta.  Nadja koki pienempänä niin vaikeaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa, että ahdistus olisi myöhemmin vaikeuttanut hänen elämäänsä melkoisesti, ellei terapiatukea olisi ollut saatavilla. Onneksi oli.

”Eihän terapia tuntunut jotenkaan miltään, kun siellä kävi. Ei sitä itse ymmärtänyt miten se toimii, mutta pitkässä juoksussa sen vaikutuksia ei ole voinut kiistää. Terapian avulla olen tietoinen siitä, mitä tunnen ja koen, ja voin myös vaikuttaa mielentiloihini.”

Pelastakaa Lasten lastenkodeissa lapsille mahdollistetaan lasten tarvitsema tuki. Mikäli se on terapia, mahdollistetaan se. Mikäli erityisopetuksen tarve, mahdollistetaan se. Mikäli harrastus, mahdollistetaan sen. Mahdollistaminen on myös lasten suojelua.

KOTI, MUTTA ERILAINEN KOTI

”Eihän laitos ole koti, mutta kyllä se kodista kelpaa”, sanoo Nadja. ”Olen aina tiennyt, että asun eri lailla kuin muut lapset ja, ettei meillä ole samanlaista kuin muiden lasten kodeissa.”

Siitä hän on harmissaan, kun osa oman ikäisten ystävien vanhemmista lankeaa ajattelemaan, että hän asuu laitoksessa, koska ansaitsee sen, huonon käytöksen tai muun takia. Leimaaminen tekee kipeää, sillä myös orpolapsia on.

”Ensin voisi vaikka ystävällisesti kiinnostua ja tutustua, ja sitten ajatella, mitä ajattelee laitosnuoresta”, puntaroi Nadja.

Ehkä juuri orpoutensa takia Nadja kokee syvää lojaalisuutta ystäviään kohtaan. ”Jos joku kohtelee ystävääni huonosti, minulla on suuri tarve olla hänen tukenaan. Minua ei puolustettu, minut siirrettiin laitokseen. Siitä tämä tunne varmaan johtuu.”

Saattaa olla, että suhde jääkaappiin liittyy sekin laitoslapsuuteen, vaan ei Nadja sitä osaa varmaksi sanoa. Joka tapauksessa hänelle jääkaappi on aina ollut asia, jossa on oltava riittävästi ruokaa. Riittää, että hän tietää, että ruokaa on. Silloin olo on turvallinen.

”Saatan yhä katsoa jääkaappiin, ja päätellä siitä, paljonko minusta välitetään.”

JOS LÄHDET, ET PALAA

Vaikka omilleen lähtö polttelee tällä hetkellä väliin kiukustumiseen asti, hän aikoo pysyä lastensuojelun asiakkuudessa aina jälkihuollon päättymiseen, 25 ikävuoteen asti. Toisin kuin perheensä luota omilleen muuttavien, lastensuojelun asiakkuuden päättävän nuoren ei ole mahdollista palata, jos omilleen lähtö osoittautuukin vääräksi ratkaisuksi. Paikan on saanut jo joku toinen.

Parin vuoden sisällä Nadja valmistuu hevosenkengittäjäksi. Hän on pienestä pitäen ollut hevosten kanssa tekemisissä. Tyttö on pienen ikänsä viettänyt vapaa-aikaa lähitallilla hevosten parissa.

”Minulla on ollut muutama oma vuokrahevonen. Olen niitä ulkoiluttanut, siivonnut pilttuita ja saanut palkaksi ratsastaa. Nyt teen harrastuksesta itselleni ammatin. Saan vapaan ammatin. Saan itsenäisen työn. Sellainen minä olen.”

ALLEKIRJOITA VETOOMUS LASTENSUOJELUN PUOLESTA >>