Lapsuus loppuu liian pian

Lapsuuden tulisi olla leikkimistä, oppimista ja kasvamista. Valitettavasti on tosiasia, että aivan liian monilta lapsilta viedään oikeus lapsuuteen heidän alkuperänsä ja asuinpaikkansa takia.

Muun muassa äärimmäinen väkivalta, asuinsijoiltaan siirtyminen konfliktin tai vainon takia, lapsityö ja lapsiavioliitot uhkaavat lapsuusajan odotetta eli aikaa, jolloin lapsen tulisi saada elää lapsuutta, ja pahentavat köyhyyden noidankehää.

Uudessa Varastettu lapsuus -raportissamme tutkimme kahdeksaa indikaattoria eli määrittävää tekijää, jotka merkitsevät lapsuuden loppua ja lyhentävät lapsuusajan odotetta. Raportissa tuodaan esiin karu todellisuus, jonka kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset, kuten tytöt, pakolaiset, köyhät ja vähäosaiset sekä vammaiset lapset, joutuvat kohtaamaan. Lisäksi raportissa todetaan, että monissa paikoissa ympäri maailmaa lapset eivät voi odottaa elävänsä lainkaan lapsuutta.

Yhtäkään lasta ei pitäisi pakottaa kasvamaan aikuiseksi liian pian – jokainen lapsi ansaitsee lapsuuden. 

Tarkastelemalla lapsuuden loppumiseen johtavia tekijöitä ympäri maailmaa voimme nostaa esiin syrjinnän ja muut lapsiin kohdistuvat haasteet sekä edistää kampanjaamme auttaaksemme joka ikistä lasta kasvamaan täysipainoiseksi aikuiseksi.

Raporttiin sisältyvässä Lapsuuden loppu -indeksissä on arvioitu 172 maata seuraavien kahdeksan indikaattorin eli lapsuuden loppumisesta kertovan tekijän perusteella: alle 5-vuotiaiden kuolleisuus, kasvua hidastava
aliravitsemus, koulutuksesta ulkopuolelle jääminen, lapsityö, lapsiavioliitot, teiniraskaudet ja -synnytykset,
väestön asuinsijoiltaan siirtyminen konfliktin tai vainon takia ja lapsiin ja nuoriin kohdistuvat henkirikokset.

Katso video: pyysimme kolmea lasta avaamaan lelulaatikoita – se ei menny suunnitelman mukaan. Katso videolta miten kävi.

 

 

Lapsiavioliitot Somaliassa

Ama oli vain 13-vuotias kun hänet pakotettiin naimisiin nelikymppisen miehen kanssa. Aman onnistui paeta läheiseen kylään kaksi päivää häiden jälkeen. Selvittyään koettelemuksesta Ama rakentaa elämäänsä uudelleen ja toivoo pystyvänsä palaamaan takaisin kouluun. Lue lisää Aman tarinasta Varastettu lapsuus -raportista.

 

Lapsityöläisuus Intiassa

Kamal joutui lopettamaan koulunkäynnin köyhyyden vuoksi ollessaan 11-vuotias. Hän kasvoi väkivaltaisessa ympäristössä, missä fyysinen ja verbaalinen pahoinpitely olivat arkipäivää. Kamal pakotettiin työhön ravintolaan, jossa sietämättömiin 24-tunnin vuoroihin kuului ruuanlaittoa, siivousta ja tarjoilua. Lue Varastettu lapsuus -raportista, miten Kamal selviytyi.

Ole mukana vaikuttamassa!

Liian monelta lapselta varastetaan mahdollisuus onnelliseen ja suojattuun lapsuuteen. Tämä on seurausta riittämättömästä, tehottomasta ja epätasa-arvoisesta julkisesta investoinneista lapsiin.

Pelastakaa Lapset vetoaa maailman johtajiin, jotta he takaisivat jokaiselle lapselle turvatun lapsuuden. Tässä tarvitaan kaikkien apua. Voit auttaa meitä allekirjoittamalla yhteisen vetoomuksen päättäjille!

Vaikuta ja allekirjoita vetoomus.

 

Lahjoita lasten auttamiseen