Haemme nyt

Kuopion Perheentaloon ohjaajaa tuntityöntekijäksi (arviolta 6 tuntia/vko)

Perheentaloissa toteutetaan matalan kynnyksen ja varhaisen tuen mukaista, lapsiperheiden hyvinvointia ja osallisuutta tukevaa toimintaa. Perheentalot ovat useiden toimijoiden verkostomaisia yhteisötaloja, jotka tavoittavat monimuotoisia perheitä. Perheentalot edistävät lapsiperheiden arjen sujumista ja vanhempien jaksamista sekä perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja lasten osallisuutta. Perheentalotoiminnan arvoperusteina ovat matala kynnys tai kynnyksettömyys, esteettömyys, yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus, lapsilähtöisyys, osallisuus ja lapsen oikeusperustaisuus. Lisätietoja toiminnasta www.kuopionperheentalo.fi .

Ohjaaja osallistuu Perheentalon toiminnan järjestämiseen, ohjaa avointa toimintaa, kohtaa monimuotoiset perheet ja lapset ja huolehtii Perheentalon arjen sujuvuudesta.

Edellytämme ohjaajan tehtäviin soveltuvaa sosiaali-, terveys- ja/tai kasvatusalan ammattitutkintoa (AMK) sekä kokemusta erityislapsiperheistä, vammaistyöstä, vapaaehtoistoiminnasta ja järjestötyöstä.

Arvostamme aktiivista, joustavaa, innovatiivista sekä lapsilähtöistä työotetta ja itsenäisen työn taitoja. Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat välttämättömiä.

Tarjoamme innostavan ja monipuolisen työkentän yhteisötalossa, näköalapaikan varhaisen tuen kehittämiseen ja mahdollisuuden olla luomassa arjen hyvinvointia lapsille ja perheille.

Palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan. Työ on pääosin ilta- ja lauantaityötä. Työ alkaa mahdollisimman pian.

Lasten turvallisuus on meille tärkeää kaikessa toiminnassamme ja työntekijöiden sitoutuminen lasten suojelemiseen väkivallalta on ehdoton edellytys valinnalle tehtävään, joten tarkistamme rikostaustaotteesi ennen työsopimuksen solmimista (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002) sekä edellytämme Pelastakaa Lapset ry:n sitoumuksen allekirjoittamista lasten suojelemiseksi.

Lisätietoja Kuopion Perheentalon koordinaattorilta Johanna Marttiselta ke 13.2. klo 9-16 tai ti 19.2 klo 9-13 p 050 317 2656

Kiinnostuitko tehtävästä? Haethan tehtävään 24.2.2019 mennessä.

Haastattelut pidetään 1.3.2019 klo 13-16 välillä Pelastakaa lasten Kuopion toimipisteessä, Suokatu 36 b 36.

Hae paikkaa