Sankaritarinat: Petri Matero Sankaritarinat: Petri Matero

Sankaritarinat: Petri Matero

"Tärkeintä on tukea lasten ja nuorten vapautta kasvaa omaksi itsekseen”

Pelastakaa Lasten vapaaehtoinen, tukihenkilö, yhdistysaktivisti Petri Matero on poikkeus: hän on mies naisvaltaisella alalla. Uskallus on kannattanut, sillä hän on oppinut vapaaehtoistyössä lapsilta ja nuorilta paljon. Matero kannustaa miehiä mukaan toimintaan, sillä lasten tukeminen on myös miesten vastuulla.

Kuva: Atte Mäläskä

”Aika pienellä tässä saa isoja juttuja aikaiseksi”, toteaa Petri Matero. Mies, joka on ollut mukana Pelastakaa Lapsilla vapaaehtoisena tukihenkilönä ja yhdistysaktiivina. Hän lähti mukaan Laulu rakkaudelle – Pelastakaa Lapset 100 v -erikoisjaksoon siksi, että halusi esimerkillään innostaa muitakin miehiä vapaaehtoistyöhön lasten ja nuorten parissa.

Viisi vuotta nuoren pojan tukihenkilönä vahvisti sekä Materon omaa vanhemmuutta, mutta myös kykyä olla oma itsensä nuoren seurassa. Tukisuhde päättyi pojan tultua täysi-ikäiseksi. 

”Pojille on hyvä nähdä, millaista on olla mies ilman rooliraameja. Aika on minusta nyt sellainen, että tärkeintä lasten ja nuorten tukemisessa on tukea heidän oman persoonallisuutensa vahvistumista ja vapautta kasvaa omaksi itsekseen.” 

KIITOLLINEN ADOPTIOSTAAN

”Tiedä mikä minustakin olisi tullut ilman adoptiota. Minut adoptoitiin Pelastakaa Lasten kautta 45 vuotta sitten. Adoption takia olen saanut elää kivan lapsuuden. Koen, että sieltä se kumpuaa, oma innovatiivisuuteni ja innostukseni niin ihmisiä kuin asioita kohtaan.” 

Adoptioon liittyy myös Petrin ymmärrys nuorten identiteettikipuiluihin. Hän itse on vasta aikuisena oivaltanut lähes hävenneensä sitä, että on adoptiolapsi. Ainakin hän piti asian visusti omana tietonaan.  

”Luotan siihen, että elämässä on voimia, tapahtumia ja tahoja, joiden mukaan tulo lapsen elämään oikealla hetkellä antaa lapselle jotain sellaista, joka on merkityksellistä myös isossa kuvassa. Sanoisin, että tukisuhde on rinnalla kulkemista, josta nuorelle voi jäädä pysyvästi luottoa siihen, että hän pärjää kyllä.” 

YHDESSÄ TAVOITETAAN ENEMMÄN LAPSIA

Lasten ja nuorten parissa toimivat vapaaehtoiset ovat pääosin naisia. Petri Matero nauraa, ettei hommasta innostuakseen tarvitse naiseksi muuttua.  

”Lähdin paikallisyhdistyshommaan mukaan siksi, että tiiminä voimme tavoittaa monia lapsia, eikä kenenkään työpainos kasva liian suureksi. Lapsuus on niin arvokas ja uniikki juttu, että pienikin tuki on määräänsä suurempi.” 

Petri Matero innostuu kertomaan vitosen matikan oppilaasta, joka käy yhdistyksen järjestämässä yksityisopetuksessa. Oppilas koki matematiikan hirveäksi ja itsensä hirveän huonoksi. Sitten hän sai kutakuinkin ikäisensä mentorin ja yhdessä nuoret purkivat ja ynnäsivät sekä numeroita että tunteita. Tarinan opetus on se, että huonoa oppilasta ei ollutkaan. Todistuksessa matematiikan numeroksi tuli 8. 

LAPSEN AJATUSTEN LÖYTÄMINEN TEKEE ONNELLISEKSI

Petri Matero on pohtinut sitä, miten lokeroimme ihmisiä. Hän on itse sitä mieltä, että asenne ratkaisee vapaaehtoistyössä. Innostus ja voimavarat ovat tärkeämpiä kuin vaikkapa ikä. ”Lapset ja nuoret tarvitsevat elämää jo läpi kahlanneita tyyppejä ja heidän suhteellisuudentajuaan.” 

Petri Matero toteaa, että lapsen ajatusten ja mielenliikkeiden löytäminen tekee onnelliseksi. Se on oivallus. Ei isyys sinällään auta. Lasten ja nuorten asioiden parissa paljon aikaansa viettänyt mies joutui itsekin opastetuksi asiassa. 

”Olin jotenkin alkanut kysyä vaimolta kolmen lapsemme ajatuksista, milloin mistäkin. Sitten erään kerran vaimo ehdotti, että kysypä lapselta itseltään. Hän on jo viisivuotias. Tytär tietää kyllä, pitääkö vai eikö pidä tuosta sinun ideastasi. Ja minäpä kysyin. Lapsen mieli on mitä ihastuttavin kokoelma oivalluksia ja ihmettelyä. Suosittelen löytämään tämän elämän alueen.”