Sankaritarinat: Chileshe Sankaritarinat: Chileshe

Sankaritarinat: Chileshe

Vanhemmuuden merkitys - positiivisella vanhemmuudella edistetään lasten hyvinvointia ja tulevaisuutta

Vanhempien ja muiden ympärillä olevien aikuisten rooli lapsen elämässä on merkittävä. Lapset ovat vanhemmista pitkään riippuvaisia ja he ottavat heistä mallia usein läpi elämänsä. 

Vanhemmuuden lähtökohdat eivät kuitenkaan ole kautta maailman kaikille samat. Vanhempien itsensä lapsuudessaan saama koulutus, tuki ja turva, perheiden taloudellinen tilanne sekä elinalueen mahdollisuudet vaihtelevat. Useat perheet ympäri maailmaa kamppailevat edelleen köyhyyden kanssa. Köyhyys on usein periytyvää ja tuo mukanaan epävarmuutta ja turvattomuutta.  

Keskustelu, neuvonta ja koulutus lasten tarpeista ja tulevaisuudesta auttavat vanhempia lasten kehityksen tukemisessa. Parhaimmassa tapauksessa vanhemmuuden tukeminen voi katkaista köyhyyden kierteen tai muuttaa haitallisia toimintatapoja.

Ei väkivaltaa seuraaville sukupolville

19-vuotias Chileshe on pienen tyttövauvan äiti Sambiasta. Chileshen lapsuudessa perheellä ei ollut paljoa ylimääräistä ja köyhyyden seurauksena hän joutui lopettamaan koulunkäynnin. 

Chileshe haluaa tarjota lapselleen niin onnellisen elämän, kuin vain mahdollista. Hän ei halua käyttää lapsensa kasvatuksessa väkivaltaa, jota vielä hänen lapsuudessaan usein käytettiin.  

“Ollessani lapsi tekemistäni virheistä seurasi väkivaltaa, mutta haluan tyttärelleni toisen tien”, Chileshe sanoo.

Lapsilähtöinen sosiaaliturva tukee hyvää vanhemmuutta

Pelastakaa Lapset edistää sosiaaliturvaa Sambiassa lapsilähtöisesti, mikä tarkoittaa, että rahalliseen tukeen yhdistetään aina lapsen hyvinvointia tukevaa toimintaa tai neuvontaa.

Hyvän vanhemmuuden valmennuksissa vanhemmat oppivat ja keskustelevat lasten tarpeista ja toiveista. He saavat koulutusta ammattilaisilta väkivallattomaan kasvatukseen ja keskustelevat tavoista, joilla rahallisen tuen voi käyttää lasten tärkeimpiin tarpeisiin, kuten koulutukseen.

Chileshe osallistui yhdessä oman äitinsä kanssa hyvää vanhemmuutta edistäviin tapaamisiin. Tapaamisissa Chileshe oppi ja keskusteli esimerkiksi avoimesta kommunikaatiosta sekä tavoista toimia konfliktitilanteissa. Nyt hänellä on vahva tahto saada aikaan todellista muutosta sekä omassa perheessään että koko yhteisössä. 

“Haluan kasvattaa tyttäreni tunneilla oppimieni taitojen mukaan. Lasten ja vanhempien tulisi aina käydä avointa vuoropuhelua väärinkäsitysten ratkaisemiseksi.” 

Myös Chileshen äidin Mwewan käsitys lasten ja vanhempien välisestä suhteesta muuttui oppituntien seurauksena.  

“Ymmärrän nyt, että lapsien oikuttelu on vain osa heidän kasvuprosessiaan – he ovat vain lapsia”, Mwewa kuvaa. 

Koulutus tuo mukanaan muutoksen

Vanhemmat ovat lasten suurimpia sankareita, joita lapset katsovat ylöspäin ja joiden esimerkkiä he seuraavat.  

Chileshe toivoo, että hän ja aikanaan hänen tyttärensä pääsisivät opiskelemaan ja tavoittelemaan unelmiaan. Hänen oma unelma-ammattinsa on sairaanhoitaja. 

Chileshen yhteisössä koulutus ei ole itsestäänselvyys jokaiselle lapselle. Perheiden köyhyyden seurauksena lapsia tarvitaan usein hoitamaan nuorempia sisariaan tai tekemään työtä. Lisäksi suuri osa tytöistä ei käy koulua. 

“Haluan muuttaa yhteisöäni niin, että myös kaikista heikoimmassa asemassa olevilla lapsilla olisi mahdollisuus käydä koulua. Tällä olisi positiivisia vaikutuksia sekä lapsiin että koko yhteiskuntaan.”  

Lasten suojelun vahvistaminen Sambiassa

  • Pelastakaa Lapset edistää kansainvälisellä työllään jokaisen lapsen oikeutta hyvinvointiin ja turvalliseen, väkivallattomaan elämään.
  • Sambiassa paikallisen kumppanin sekä Suomen ulkoministeriön tuella olemme edistäneet erityisesti kaikista köyhimpien perheiden hyvinvointia ja toimeentuloa. Hyvän vanhemmuuden valmennukset auttavat vanhempia, huoltajia ja muita lapsen elämän keskeisiä aikuisia huomioimaan lasten yksilölliset tarpeet niin kodissa, koulussa kuin yhteisöissäkin.
  • Myös Sambiassa kiinnitämme erityistä huomiota tyttöjen, vammaisten lasten ja muiden vähemmistöjen oikeuksiin ja osallisuuteen.