Vapaaehtoistoiminta

 

Tule mukaan toimintaan! Vapaaehtoistyö on antoisaa. Vapaaehtoisena Pelastakaa Lapsissa voit olla mukana lasten arjessa lomakotina, tukiperheenä, tukihenkilönä, Mantelivapaaehtoisena verkossa tai paikallisyhdistyksen jäsenenä.

Yli tuhat lasta saa vuosittain tukiperheen tai lomakodin Pelastakaa Lasten kautta. Rekrytoimme jatkuvasti uusia tukiperheitä, tukihenkilöitä ja lomakoteja, chat-päivystäjiä. Tarjoamme myös järjes­tömme ammatillista tukea ja koulutusta näissä tehtävissä toimiville vapaaehtoisille.

Jäsenyys

Jäsenyytesi on vahva kannanotto lasten oikeuksien puolesta. Liittymällä paikallisyhdistyksen jäseneksi voit vaikuttaa yhdistyksen toimintaan niin päätöksentekovaiheessa kuin toiminnan toteuttamisessa. Jäsenistöllä on ylin päätösvalta myös yhdistyksien muodostaman Pelastakaa Lapset liiton hallinnossa.

Yhdistyksien toiminta keskittyy oman paikkakunnan lasten sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistamiseen, sitä uhkaavien ongelmien ehkäisemiseen sekä ongelmia kohdanneiden lasten auttamiseen. Jäsenistön vapaaehtoistyöstä hyötyvät vuosittain tuhannet lapset eri puolilla maata.

Lomakotitoiminta

Pelastakaa Lapset on järjestänyt lapsille lomakotitoimintana lomanviettomahdollisuuden (maaseudulla) jo yli 50 vuoden ajan. Lomakotimme ovat turvallisia maaseudulla asuvia tai mökkeileviä perheitä, joille on yhteistä aito kiintymys lapsiin ja halu olla apuna silloin, kun heitä tarvitaan.

Tukiperhetoiminta

Tukiperhetoiminta auttaa lapsiperheitä selviytymään paremmin silloin, kun vanhempien omat voimavarat ovat vähissä. Se on yksi tukitoimi, jolla tuetaan lasta ja hänen perheensä jaksamista.

Tukihenkilötoiminta

Pelastakaa Lasten tukihenkilötoiminnan tavoitteena on tukea pienten lasten perheitä vapaaehtoisten tukihenkilöiden avulla. Annettu tuki on perheille ilmaista.

Aikuisystävätoiminta

Aikuisystävätoiminnassa vapaaehtoiset aikuiset toimivat lasten ja nuorten harrastuskavereina, ystävinä ja ohjaajina.

Mantelivapaaehtoinen

Vapaaehtoiset ovat tärkeä voimavara, jotka mahdollistavat monipuolisen verkkotoimintamme. Mantelivapaaehtoisena olet omien resurssiesi ja intressiesi mukaisesti läsnä palveluissa luotettavan aikuisen roolissa. Voit esimerkiksi keskustella lasten ja nuorten kanssa reaaliaikaisissa Mantelichateissa mieltä painavista aiheista. Verkkopalveluiden yhteisöissä ja ryhmissä tapahtuva ei-reaaliaikainen toiminta tarvitsee myös aktiivisia vapaaehtoisia tuekseen.