Vaikuttamistyö
![]() |
Pelastakaa Lapset on aktiivinen vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa herättäen keskustelua lasten hyvinvointiin vaikuttavista asioista sekä edistämällä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen toteutumista niin paikallisella, kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Järjestön tavoitteena on saada aikaan myönteisiä ja pysyviä muutoksia lasten elämässä eri puolilla maailmaa.
Pelastakaa Lapset tekee yhteistyötä muiden järjestöjen, viranomaisten ja päättäjien kanssa, on mukana työryhmissä ja toimikunnissa, antaa lausuntoja ja kannanottoja, nostaa keskusteluun lapsiin ja lasten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ja kouluttaa paikallisia vastuunkantajia.
Pelastakaa Lasten ja yhteistyökumppanien vaikuttamistoiminnalla pyritään muutokseen, jossa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen sisällön ja velvoitteiden tunteminen vahvistuu
- lapsivaikutusten arviointi lainsäädännön valmistelussa toteutuu
- resurssit ennalta ehkäisevään lasten suojeluun lisääntyvät
- lastensuojelun asema ja resurssit yhteiskunnassa vahvistuvat
- lapsilähtöisyys sijaishuollon sijoituksissa vahvistuu
- tieto kansainvälisestä adoptiosta ja adoptiolasten erityistarpeista lisääntyy
- kansainvälinen yhteistyö ja koulutus lastensuojelukysymyksissä lisääntyvät
- lapsiin kohdistuva väkivalta tehdään näkyväksi, toimenpiteet sen ehkäisemiseksi ja poistamiseksi ovat riittävät
Kansainvälisellä tasolla Pelastakaa Lapset lisää YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen sisällön ja velvoitteiden tuntemista
- varmistaa tyttöjen ja poikien oikeus mielekkääseen osallistumiseen ja mukanaoloon heidän elämäänsä vaikuttavien päätösten teossa
- varmistaa laadukas koulutus kriisien keskellä eläville lapsille
Eurooppalaisella tasolla Pelastakaa Lapset haluaa mm.
- varmistaa, että lasten näkökulma tulee kuulluksi ja huomioon otetuksi EU:n päätöksenteossa
- kieltää kaikenlainen lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö
- varmistaa turvapaikkaa hakevien ja maahanmuuttajalasten oikeuksien suojeleminen ja edistäminen
- varmistaa, että EU toimii lasten hyväksikäytön lopettamiseksi uusissa teknologioissa
- tyttöjen ja poikien koulutuksesta tulee osa EU:n humanitääristä apua
- varmistaa, että EU ottaa lapsen oikeudet huomioon ja varmistaa lastensuojelun osana konfliktien ehkäisyohjelmaansa
- varmistaa lapsen oikeuksien lähestymistavan EU:n kehitysyhteistyössä ja ulkopolitiikassa.
Suomen Pelastakaa Lapset on osa Pelastakaa Lasten Eurooppa-ryhmää, joka ylläpitää Brysselissä vaikuttamistoimistoa. Eurooppa-ryhmän kautta olemme jäseninä Euronet-järjestössä (European Children´s Network) ja Concordessa (Eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteistyöelin.
