Sotkamon Pelastakaa Lapset ry

Sotkamon Pelastakaa Lapset ry kuuluu valtakunnalliseen Pelastakaa Lapset -liittoon, joka on kansainvälisen Pelastakaa Lasten jäsenjärjestö. Yhdistyksemme on toiminut Sotkamossa jo 30 vuotta.
Toteutamme Sotkamossa kansallisen järjestömme toimintasuunnitelmaa, jonka päämääränä on vaikuttaa lasten ja nuorten asemaan ja oikeuksiinYK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti. Pelastakaa Lapset toimii erityisesti niiden lasten ja nuorten hyväksi, jotka eivät saa riittävää hoitoa ja huolenpitoa omassa kodissaan tai joutuvat elämään muuten turvattomissa oloissa. Edistämme omalla toiminnallamme lapsen edun toteutumista Sotkamossa ja kansainvälinen apumme kohdistuu Venäjän Karjalaan.

TOIMINTA
Kotimaan avustustoiminta
Yhdistyksemme avustustoiminta kohdistuu Sotkamossa yhdelle kummiperheelle ja lukuisille monilapsisille perheille. Annamme ruoka-, vaate-, oppikirja- ja harrastusvälineavustuksia ja tarjoamme tarvittaessa myös lastenhoitoapua. Joulunaikaan avustamme apua tarvitsevia perheitä kattavilla joulupaketeilla.

Lähialueyhteistyö
Yhdistyksemme on ollut jo vuosia mukana Karjalan lastensuojelutyön kehittämisessä. Olemme mukana Sotkamon kunnan ja Karhumäen kaupungin ystävyystoiminnassa. Yhteistyömme on tiivistä Karhumäen piirissä sijaitsevan Poventsan kouluinternaatin nro 18 kanssa ja Karhumäen kaupungin kanssa. Poventsan lapsiin, nuoriin ja henkilökuntaan pidämme yhteyttä puhelimitse, kirjeitse ja vierailemalla heidän luonaan. Yhteistyömme perustuu tietotaidon antamiseen ja aineelliseen apuun. Tavoitteenamme on tukea paikallista lastensuojelutyötä ja nuorten jälkihuoltoa asiakas- ja perhekeskeisesti. Tavoitteena on myös tukea Karhumäen ja Kostamuksen kaupunkien keksinäistä yhteistyötä mm. avo- ja laitospalvelujen välillä. 
 

Muu toiminta lasten hyväksi
Perinteeksi on tullut järjestää suosittu koko perheen joulujuhla yhteistyössä pitkäaikaisten kumppaneidemme, kunnan kulttuuritoimen ja seurakunnan kanssa. Toimimme tiiviissä yhteistyössä kuntamme sosiaalityöntekijöiden ja seurakunnan diakoniatyöntekijöiden kanssa. Pyrimme tiivistämään yhteistyötä myös Sotkamon MLL:n yhdistyksen kanssa lastentapahtumien järjestämiseksi.

Tiedotus
Tiedotamme toiminnastamme Sotkamo-lehdessä, alueradiossa ja järjestämissämme tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Yhdistyksemme yhtenä tavoitteena on myös uusien jäsenten hankinta. Haemme nuoriso- ja kannatusjäseniä. Tiedotuksesa panostamme erityisesti nuorten saamiseksi mukaan yhdistyksemme vapaaehtoistoimintaan.


TULE MUKAAN TOIMINTAAMME
Ota yhteyttä:
Puheenjohtaja Anna-Maria Korhonen, annuski.korhonen@gmail.com; 040 510 7858
Sihteeri Katri Korhonen; katri.h.korhonen@gmail.com; 040 709 6251
Vuoden 2012 jäsenmaksut: 20 euroa ja nuorisojäsenet (alle 29 v) 8 euroa.