Oulun Pelastakaa Lapset ry
Oulun Pelastakaa Lapset ry toimii lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Meille on tärkeää saada lapsen ääni kuuluviin yhteiskunnallisessa puheessa ja toiminnassa.
Yhdistyksemme vapaaehtoistoimintaa on mm. Eväitä Elämälle -ohjelma, jolla tuetaan oululaisten vähävaraisten opiskelijoiden oppikirja-/materiaalihankintoja sekä harrastustoimintaa. Toteutamme vuosittain myös toiminnallisia tapahtumia mm: perinneleikkipäivä pitsihuvila Villa Hannalassa, perheloma lomakoti Onnelassa sekä nuorille suunnatut, ajankohtaisista aiheista nousevat teatteri-/elokuvaesitykset yhteistyössä koulujen kanssa.
Edellisten lisäksi osallistumme Mahdollisuuksien torille ja Ylen Hyvä keräykseen. Hätäapurahaston lipaskeräykset sekä monimuotoinen yhteistyö Pelastakaa Lapset Pohjois-Suomen aluetoimiston kanssa ovat myös osa toimintaamme.
Kansainvälinen ulottuvuutemme on kummius maailmanlaajuisen Save The Children lapsiliikeessä, jonka kautta tuemme erityisesti etiopialaisten tyttöjen koulunkäyntiä.
Tule mukaan tukijoukkoihin; maailmassa on apua tarvitsevia lapsia ja nuoria lähempänä kuin arvaatkaan.
Liity Oulun paikallisyhdistyksen jäseneksi!
Liittymällä jäseneksi tuet toimintaamme ja saat Pelastakaa Lapset -lehden vuosikerran (5 numeroa), yhdistyksen jäsenpostia sekä mahdollisuuden vapaaehtoistoimintaan lasten hyväksi. Jäsenmaksu on 15 euroa ja nuorisojäsenmaksu alle 29 -vuotiaille 9 euroa. Liittymisohjeet
Puheenjohtaja
Marjo Helin, puhelin 044 777 4578; m-p.helin(at)hotmail.com
Sihteeri
Elisa Kaurala, puhelin 044 545 5834; elisa.kaurala(at)oulu.fi