Muhoksen Pelastakaa Lapset ry

Muhoksen Pelastakaa Lapset ry on toiminut vuodesta 1960 alkaen muhoslaisten lasten ja lapsiperheiden hyväksi. Yhdistyksemme jäsenet toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta.
Yhdistyksemme tukee taloudellisesti vähävariaisa lapsiperheitä. Olemme jakaneet lapsiperheille lahjakortteja, lapsille stipendeja ja lukiolaisia olemme avustaneet oppikirjojen hankinnassa. Joka kesä olemme järjestäneet kotikylämme lapsille maksuttoman bussiretken lapsia kiinnostavaan kohteeseen. Yhdistyksemme on varautunut avustamaan myös kriisitilanteissa tai muuten äkillistä apua tarvitsevia perheitä. 

Tukiperhetoiminta on tärkeä osa järjestömme toimintaa. Yhdistyksemme järjestää avoimia tiedotustilaisuuksia saadaksemme lapsille loma- ja tukiperheitä Muhoksen alueelta. Tuemme myös Muhoksella järjestettyjä lapsiperehille suunnattuja luentotilaisuuksia.

Rahoitamme toimintamme mm. järjestämällä arpajaisia, myyjäisiä ja toritapahtumia. Muhoksen kunta ja seurakunta ovat myös avustaneet toimintaamme.

Olet lämpimästi tervetullut joukkoomme! Liittymällä jäseneksi saat viisi kertaa vuodessa ilmestyvän Pelastakaa Lapset -lehden ja yhdistyksen jäsenpostia. Jäsenmaksumme on 15 euroa ja nuorisojäsenmaksu (alle 29 v.) 6 euroa.  

Ota yhteyttä puheenjohtaja Päivi Leinonen;  0400-570 007, sähköposti kyyhkyla(at)hotmail.com tai
sihteeri Mirjam Kesäniemi 044-297 0524; sähköposti esiliina(at)msn.com 

 

Hallitus kokoontuu 6.3.2012 klo 18 srk:ssa. Kevätkokous 13.3.2012 klo 18 srk:ssa