Euran Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset ry on avoin kansalaisjärjestö, ja toimii jäsenistönsä voimin. Jäsenyys Pelastakaa Lapsissa on kannanotto lasten oikeuksien puolesta. Euran pelastakaa Lapset yhdistys auttaa ja palvelee erityisesti alueemme lapsia ja heidän perheitään. Vuonna 2009 tuli kuluneeksi 40 vuotta toimintamme alkamisesta Eurassa. Yhdistyksen jäsen määrä on 104. Yhdistyksemme on yksi Pelastakaa Lapset liiton jäsenyhdistyksistä, joita 1922 perustetussa liitossa on tällä hetkellä 86. Nykymuotoinen Pelastakaa Lapset järjestö muodostui 1945.
Yhdistyksemme toiminnan tarkoituksena on parantaa lapsen asemaa, jotta lapsen etu voisi toteutua mahdollisimman monin tavoin. Jokaisella lapsella olisi oikeus olemassaoloonsa, hyvään kasvuun ja kehitykseen, oikeus yhdenvertaisuuteen muiden lasten kanssa ja oikeus omiin mielipiteisiin YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti.
Euran yhdistys tukee paikallisia ja lähialueiden lapsiperheitä. Eurassa avustamme Eväitä Elämälle kampanjassa lukiolaista, kustantamalla hänen lukion kirjansa. Lasten tammikuu -tapahtuman aikana kustannamme euralaisille lapsille mahdollisuuden ilmaiseen uintiin uimahallissa. Jouluna lahjoitamme ”joulukassit” viidelle perheelle. Myönnämme stipendin Euran yläkoululle vuosittain. Avustamme joitakin perheitä lahjakortein esim. euralaisiin vaatetus - ja urheiluliikkeisiin. Muuta toimintaa: järjestämme lapsille tilaisuuksia kutsumalla paikalle tutun henkilön esiintymään, järjestämme esitelmä tilaisuuksia, olemme mukana Wanhan ajan leikkipäivää järjestämässä Helatorstaisin Kauttuan Ruukin alueella.
Toimintaamme rahoitamme jäsenmaksuilla ja keräämällä ns. kahvirahaa kokouksissamme sekä järjestämällä lipaskeräyksiä Olemme mukana myyjäisissä ja järjestämme eri tilaisuuksissa väliaika tarjoiluja. Saamme myös lahjoituksia toimintamme tukemiseksi. Yhdistyksemme kokoontuu kuukausittain.
Jäsenmaksu on 17 €, joka sisältää Pelastakaa Lapset -lehden vuosikerran, nuorisojäsenen jäsenmaksu on 6 €. Yhdistyksen puheenjohtaja on Anneli Jortikka puh 02 8650591, 044 2791440, sihteeri Riitta Lehtimäki puh 8652145, 050 3376844.